Elämäkerta

Eduskunnan puhemiehestä Sauli Niinistöstä ilmestyy syksyllä Ajatus Kirjojen kustantamana toimittaja Petri Nevalaisen kirjoittama henkilökuva. Kirja on nimeltään Nimismiehen kiharat. Kirjahanke tuli Niinistölle yllätyksenä: ”Tuntuu äärimmäisen epämiellyttävältä”, Niinistö kertoi Iltalehdelle.

Ensi viikolla julkaistaan Helsinki-kirjojen kustantamana saman toimittajan Petri Nevalaisen kirjoittama henkilökuva taiteilija Vesa-Matti Loirista. Kirjan nimi on Saiskos pluvan? Loiri on pahalla tuulella kirjasta: ”On äärimmäisen harmillista ja hämmentävää, että näin voidaan tehdä kysymättä ja sen enempää perehtymättä”, Loiri ärisi Iltalehdelle.

Ymmärrän sekä Niinistön että Loirin tunteita. En ole koskaan tehnyt mitään niin merkittävää, että minusta kirjoitettaisiin kirja. Tuskin koskaan teenkään. Jos minusta nyt kuitenkin muun tekemisen puutteessa kirjoitettaisiin kirja ilman minun lupaani, heti kärkeen huolestuisin. Miettisin mitä syntejäni tai synneiksi väännettäviä tekosiani kirjan tekijät ovat löytäneet. Mitkä aiheuttamani skandaalit ovat aiemmin välttäneet julkisuuden mulkosilmän? Lämmitetäänkö vanhat lehtihorinat? Uusitaanko ne läpi median, kun niillä nyt on kirjan arvovalta tukenaan? Ketkä ystävistäni ovat pettäneet luottamukseni? Loukataanko läheisiäni?

Niinistön itsensä kirjoittamien kirjojen ja myös tämän kirjoituksen kustantaja, Teos-kustantamon hallituksen puheenjohtaja Niklas Herlin huolestui Uudessa Suomessa suomalaisen tietokirjan uskottavuudesta, jos auktorisoimattomat eli kohteeltaan lupaa kysymättömät elämäkerrat yleistyvät.

Maailmalla ehkä kuuluisin auktorisoimattomien elämäkertojen kirjailija on amerikkalainen Kitty Kelley. Viimeksi hän oli paljastavinaan lesboksi amerikkalaisen puheviihteen kuningattaren Oprah Winfreyn. Luin vuosia sitten Kelleyn kirjan Frank Sinatrasta. Kirjailija sekoitti faktoihin ja dokumentteihin kuulo- ja luulopuheita, luultavasti tahallaan. Kun kirjailija merkitsee lähteisiin kaikkien haastattelemiensa ihmisten nimet ja haastatteluajankohdatkin päivälleen, syntyy vaikutelma lähes tieteellisestä elämäkerrasta. Roska ei kuitenkaan kirkastu kullaksi, jos pahaa tahtovat haastateltavat höpöttelevät huhuja ja juoruja. Frank Sinatran kuunteleminen muuttui tosin vaikeaksi kirjan lukemisen jälkeen.

En ole lukenut Petri Nevalaisen vielä ilmestymättömiä kirjoja enkä ole projektien kanssa missään tekemisissä. Hänenkin kirjoilleen pitäisi kuitenkin suoda sama ammatillinen kohteliaisuus kuin kaikille muille kirjoille: niitten mahdolliset viat pitäisi todeta vasta kirjojen ilmestymisen ja lukemisen jälkeen.

Auktorisoimattomien kirjojen mahdollisesti yleistyessä ollaan tekemisissä paljon vakavamman asian kanssa kuin suomalaisen tietokirjan uskottavuuden. Ihmisellä ei todellakaan ole yksinoikeutta elämäkertaansa, ei edes elävällä ihmisellä. Julkista työtä tekevällä ihmisellä kaikkien vähiten. Tämä on sananvapauden keskeisiä periaatteita. Minä en voi määrätä mitä minusta kirjoitetaan enkä minä voi määrätä kuka minusta kirjoittaa. Nämä toimet eivät kertakaikkiaan tarvitse hyväksyntääni. Tekojeni arviointiin tai elämäni kuvaamiseen ei tarvita lupaani. Tälle ajatukselle rakentuu länsimainen sananvapaus.

Kukaan ei ole koskaan esittänyt, että lehtien henkilöjuttuihin tarvittaisiin kohteen lupa. Sitä pidettäisiin mielettömänä. Samalla tavalla auktorisoimaton elämäkerta tai henkilökuva liikkuu täysin luvallisilla vesillä.

Kaikenlaisia kirjoja saa kirjoittaa ja kustantaa. Sitten ne luetaan ja julkisessa keskustelussa punnitaan kevyiksi tai painaviksi. Ei tämä sen kummempaa ole.