Kuuntele kolumni kirjoittajan itsensä lukemana
YLE Areenasta.
Pyhä lakko
Lakko-oikeus kuuluu sivistyneeseen yhteiskuntaan. Sen voi päätellä jo siitä, että lakkoilu ei tullut kuuloonkoon Neuvostoliitossa eikä sen itä- ja keskieurooppalaisissa satelliiteissa.
Myös jonkinlainen tolkku kuuluu sivistyneeseen yhteiskuntaan. Tolkun puuttumisesta on moitittu lakkokenraali Timo Rätyä ja hänen johtamaansa Auto- ja kuljetusalan työntekijäliittoa. Räty ei ole saanut hyvin tähdättyä kuraa niskaansa vain työnantajapuolelta, vaan myös kansalta, jos nettikeskustelijat sitä edustavat.
Kansaa tympii se, kun lyhyesti koulutetuille trukkikuskeille ei näytä riittävän 47 000 euron vuosipalkka lokoisine muine etuineen. Valtaosa suomalaisista joutuu tyytymään selvästi karumpiin työehtoihin selvästi pitemmällä ja kalliimmalla koulutuksella.
Kovin paljon kannatusta ei ole nettikeskusteluissa saanut edes kuuden tai kahdentoista kuukauden täysi palkka irtisanotuille ahtaajille. AKT:n mielestä täysi palkka antaisi ahtaajalle turvaa uuden työn etsinnässä.
Miksei saman tien irtisanotuille ahtaajille makseta seitsemän vuoden täyttä palkkaa? Eikö pitempi muutosturva takaisi sen, että työtön ahtaaja löytäisi todella hyvän työpaikan satamassa raatamisen sijaan? Sellaisen työpaikan, josta maksetaan enemmän kuin vain 47 000 euroa vuodessa.
Miten tässä näin kävi? Miksi ahtaajat eivät kuule suosionosoituksia muilla työpaikoilla ahertavilta työläistovereiltaan? Ovathan suomalaiset aina ennen pitäneet lakkoilua suoraselkäisenä toimintana, tosin sillä pysyvällä varauksella, että lakkoilu ei saa vaarantaa viinansaantia tai jääkiekon maailmanmestaruuskisojen televisiointia.
Lakko on yhteiskunnallinen näytelmä, jonka roolitus on noin sadan vuoden takaa. Vanhakantaisuutta henkii myös työntekijäpuolen hellimä lakon synonyymi, työtaistelu. Vastakkain ovat siis jalo köyhä ja katala rikas. Jälleen Oiva Lohtander mässäilee notkuvan pöydän ääressä ja nauraa proletaarille. Työläisen lapset joutuvat arpomaan kuka saa perheen ainoat kengät ja pääsee opintielle.
Lakkoja on selitelty julkisuudessa moraaliseksi toiminnaksi ja yhteiskunnallisten vääryyksien oikaisuksi, vaikka ne ovat jo vuosikymmenet olleet silkkaa etujen hamuamista. Lakkoileminen on uhkailua ja kiristystä, mikä on tietysti normaalia yhteiskunnallista toimintaa. Ei sen kummempaa. Sädekehää työntekijäpuolen on siitä aivan turha vaatia. Yhtä vähän kuin työnantajapuolen. Heidän pyrkimyksenään ei ole yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus. He haluavat maksaa niin vähän kuin suinkin. Sekin on normaalia yhteiskunnallista toimintaa.
Oman säväyksensä ahtaajien lakkoon tuo sen ajoittuminen suomalaisen kansantalouden orastavan nousun kynnykselle. Talousviisaat väittävät lakon tappavan tulevan nousukauden kehtoonsa. Yksi paperitehdas on jo sulkenut ovensa lakon vuoksi.
Tarvittaisiin siis jotakuta korottamaan äänensä suomalaisen yhteiskunnan kokonaisedun puolesta. Eroavan pääministerin vetoomus ei aivan mahdottomasti paina. Kolmen kuukauden kuluttua hänen tilallaan on joku muu.
Lakkoilemisessa koko muuta yhteiskuntaa ja toisia työntekijöitä vastaan on tietenkin kysymys arvoista ja maassahan vaikuttaa kuulemma arvojohtaja, tasavallan presidentti Tarja Halonen. Hän on entinen ammattiyhdistysjuristi.
Olisi kiinnostavaa kuulla hänen näkemyksensä ahtaajien lakosta ja sen moraalisista kytkennöistä. Samalla saattaisi selvitä, onko Tarja Halonen koko kansan presidentti, kuten hän vaalikampanjassaan mainosti, vaiko vain demarien.

Kommentoi 328 kommenttia