Jari Tervo

Kuuntele kolumni kirjoittajan itsensä lukemana
YLE Areenasta.

Kapteeni Haddockin piippu

Maailman tunnetuimman lehtimiehen Tintin sydänystävä kapteeni Haddock on jälleen pulassa. Tällä kertaa Haddock ei riitele Arabianmeren orjakauppiaitten kanssa, vaan Turkin television valvontaelimen kanssa. Haddockin lipevien orjakauppiaitten niskaan syytämä parjauslitania oli lapsuuteni sarjakuvien suuria elämyksiä, varsinkin kun Tintti-sarjakuvan luoja Hergé hykerryttävästi huipensi parjaussarjan kiinnostavaan haukkumanimeen, ”diplomaattiin”.

Turkin television valvontaelin näyttää lehtitietojen perusteella koostuvan täysistä diplomaateista. Valvojat lätkäisivät yksityiselle televisiokanavalle sakot, koska monet Tintti-sarjakuvan hahmoista polttavat tupakkaa. Kapteeni Haddock tunnetaan ympäri maailman piippumiehenä, jolle silloin tällöin maistuu myös viski. Valvojien mielestä piiputteleva Haddock rikkoo vuonna 2008 Turkissa voimaan tullutta tupakoinnin vastaista lakia.

Lain mukaan tupakoinnin esittäminen elokuvissa tai näyttämöllä on Turkissa kiellettyä. Haddockin vaikeuksista kertovissa uutisissa ei mainita radio-ohjelmia. Tarkoittaako tämä sitä, että turkkilaisissa kuunnelmissa saa tupakoida? Aiheuttaako laki ennen kuulemattoman kuunnelmabuumin Turkissa, kun maan tupakkateollisuus ryhtyy sponsoroimaan radiodraamaa? Tulitikun raapaisu, nautinnollinen huokaus ja Turkin radion kuuntelija oikein kuulee savun leviävän raukeasti eetteriin.

Hulluuden luonteeseen kuuluu laajentuminen ja itsensä julistaminen yleispäteväksi. Poliittisen korrektiuden ja kaiken hyvän valvojat ovat nyt ryhtyneet Turkissa myös hämärtämään elokuvien ja tv-sarjojen kohtauksia, joissa tupakoidaan.

Turkki pyrkii Euroopan unionin jäseneksi. Maalla on mahtava menneisyys maailmanvaltana, mutta vuosikausia se on kuunnellut kuuliaisesti unionin virkamiesten ripitystä siitä, miten Turkin pitää muuttaa lainsäädäntöään ja tapojaan käydäkseen modernista, ihmisoikeuksien ja kansalaisvapauksien pohjalle rakentuvasta valtiosta.

Tulokset Turkin opettamisessa sivistysvaltion tavoille ovat vaihtelevia. Vuonna 1915 Turkki syyllistyi etniseen puhdistukseen, jossa tapettiin puolitoista miljoonaa armenialaista. Yhdysvaltain edustajainhuoneen ulkoasiainvaliokunta on luonnehtinut tapahtumaa kansanmurhaksi. Silti hengestään ja terveydestään kiinnostuneen turkkilaisen on kannattanut miettiä tarkkaan ennen kuin puhuu kansanmurhasta julkisesti. Kansanmurhasta puhuminen on saattanut poikia oikeusjutun. Rikoslain pykälä 301 kriminalisoi turkkilaisuuden loukkaamisen. Kirjailija Orhan Pamukia yritettiin syyttää tämän pykälän perusteella, mutta syyte hylättiin asian saaman suuren kansainvälisen huomion vuoksi.

Kansanmurhasta puhuminen on rikollista, mutta heti kun kapteeni Haddock lataa piippunsa, eurooppalaisen sivistysvaltion turkkilaiset puolustajat nousevat virkansa puolesta takajaloilleen. Onhan nuorten turkkilaisten terveys sentään vaarassa.

Ovatko unionin virkamiehet opettaneet turkkilaisille virkaveljilleen vain modernin unionin naurettavimmat piirteet? Tarkoitan niitä piirteitä, jotka työntyvät lähes poikkeuksetta esiin, kun ryhdytään puhumaan poliittisesta korrektiudesta ja kaiken yleishyödyllisen edistämisestä eli tupakan, viinan ja läskin vastustamisesta.

Netistä voi kuka tahansa ladata reipasta pornoa, mutta turkkilainen tapainvartija keskittyy kuurnimaan piirroshahmon tupakointia. Kaksinaismoralismi on voimaton sana kuvaamaan tätä järjestelmää.

Kapteeni Haddockin keuhkot saattavat olla täynnä tervaa, mutta hänen sydämensä on täyttä kultaa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (46 kommenttia)

Hyeena (nimimerkki)
Jos Olli Rehn olisi vielä laajentumiskomissaarina, Turkin liittymisvuosi EU:iin olisi 2015. Suomessa on jo melkein Turkin elkeet mitä tupakkaan, viinan ja läskiin tulee.
veijo venäläinen (nimimerkki)
Harvat ihmiset näkevä molemman puolen asiassa? Seikkailet veitsen terällä kummallekko puolelle putoat. Kaipa näin: se maasto ja tilanne huomioon-ottaen; muista ottaa vain kaksi askelta eteenpäin. Kun muut konttaavat.
siviilitarkkailija (nimimerkki)
On oikea instanssi tutkimaan tätä kapteeni Haddockin piipputupakkatapausta. Varsinaisesti asiahan on niin, että Jari Tervo on tehnyt tässä 2. erehdyksensä. Ensimmäinen oli se että hän meni blogaamaan Akuliinan tasoisen ajattelijan kanssa samaan ryhmään. Varsinainen erehdys oli unohtaa sanonta "kiroilee kuin turkkilainen". Tämähän ei siis tarkoita suunnattomasti lähiympäristöää solvaavaa pahansuista kanssaihmistä vaan sivistyneesti ja hillitysti kommentoivaa kriitikkoa. "Te senkin...diplomaatti!" "Te senkin...pääsihteeri!" Mitä tulee turkin television valvontaelimiin, niin heillä on vielä valovuosi matkaa suomalaisen rasisminvastustamisen ja nettivalvontakoneiston edistäjien punainen nappi hankeeseen. Hankkeeseen jossa kuka tahansa netinkäyttäjä voi ilmoittaa poliisille itse verkossa kokemansa vääryyden, järkyttävyyden tai laittomuuden suoraan nettiä ja sen toimintaa valvovalle viranomaiselle eli poliisille. Mm Jari Tervon kuvan näkeminen...akuliinasta puhumattakaan, aiheuttaisi heti tusina napinpainallusta ja pari varmuudenvuoksi päälle. Usari ja huusko olisivat heti napin painamisen paikka blogista puhumattakaan. Eli ei syytä huoleen, sensuroinnin ja järjettömien hankkeiden joukossa turkkilaiset virkaveljensä ja -sisarensa ovat valovuoden perässä suomalaisista kollegoistaan. Vielä pitkään. Iranilaisetkin sensorit ja verkkoviestien poistajat joutuivat turvautumaan Nokian teknologiaan kansalaisiaan valvoessaan ja kiellettyjä mielipiteitä poistaessaan. (ps Turkin valtiolla ei ole mahtavaa maailmanhistoriaa vaan Ottomaanien maanisella valtiolla. Ottojen maaninen maailma on pitkälti syynä balkanin nykyiseen väkivaltahistoriaan ja etnisiin ongelmiin)
artsA dA (nimimerkki)
VALOVUOSI on etäisyys mitta, hoh hoijaa...
Vieras (nimimerkki)
"etäisyysmitta" on yhdyssana HohHoijaa
Vieras (nimimerkki)
Sanan keskellä ei käytetä isoa kirjainta. Poikkeuksena ovat lyhenteet.
tapio_o_neva (nimimerkki)
Tuo amerikkalainen MainosToimistoTyyli on ärsyttävä.
Vieras (nimimerkki)
Tuo tapio o neva on ärsyttävä
juhasaarnio (nimimerkki)
...tuo hoh-hoijajjaa suoraan Saariston lapsista farbror Melkerssonin laulellessa hääruokien keskellä;^)
Vieras (nimimerkki)
Kielletäänköhän Suomessa R-kioskin myymät epäkorrektit lakupiiput? Sana laku ja tupakoinnin edistäminen kun on "haddockistien" listalla.
salakankee (nimimerkki)
tupakkaa, joka pisti kielenpään mukavasti kirvelemään kuin sikari ikään. (Oli muistaakseni Rettigin tavaramerkki)
Hyeena (nimimerkki)
Sattuipa somasti! Itse polttelen savukkeiden loputtua venäläivalmisteisia Belomor-Kanal merkkisiä paperosseja. Koska työntömittakin sattuu olemaan sopivasti hollilla niin tässä ovat stragiset mitat: Halkaisija: 8,5 mm Kokonaispituus: 92 mm josta tupakka-osan pituus on peräti 32 mm Maku on muistikuvieni mukaan kohtuullisen lähellä pilli-klubia jota minulla on museoituna avaamaton aski Työmies-askin kera Suomi-kp:n vierellä.
pekkatoivonen (nimimerkki)
Mitä laulua aiot hyräillä Työmies huulessa kun piippalakkinen plutoona lähestyy metsän laidasta ?
tapio_o_neva (nimimerkki)
Lissabonin sopimuksen ehdottoman turvallisuustakuun päivinä (1.12.2009-) kannattaa laulaa Ode An die Freude eli Oodi ilolle, joka on kuin EU:n kansallishymni. 1. Freude, schöner Götterfunken, Tochter aus Elysium, wir betreten feuertrunken, Himmlische, dein Heiligtum. Deine Zauber binden wieder, Was die Mode streng geteilt; alle Menschen werden Brüder, wo dein sanfter Flügel weilt. 1. Iloitkaamme, riemuitkaamme, nouse laulu taivaaseen. Nousta saamme, nousta saamme henkes pyhän yhteyteen. Lumovoimas yhteen liittää minkä aika erottaa, veljeyttä kaikki kiittää, kun sun kätes koskettaa. http://www.paneuropa.org/~fi/hymni.shtml
Hyeena (nimimerkki)
Laulu raikaa n. 1000 laukausta minuutissa. Vanhanajan niittosilppuri m39 on hyvin voideltu, vilja lakoo ja pateja löytyy. Nykyajan määräykset huomioiden, aseen piippu, lukko, useat rumpu- ja tankolippaat ja patruunat ym. aseen toimintakuntoon saattamiseksi olevat osat ovat piilotettuina Pohjanmaalla erinäisissä ladoissa. Osat löytyvät geokätköperiaatteella annettujen koordinaattien mukaan. Oukkidoukki. Kaikki, paitsi patruunat on kotona. Tosin lippaiden määrässä tuli käytettyä pientä hyperbolaa.
tapio_o_neva (nimimerkki)
Ajattelitko käyttää tangolipasta vai rumbalipasta?
Hyeena (nimimerkki)
Aivan kuin kättä, lipasta voi lennossa vaihtaa. Molemmissa löytyy.
Mikko K (nimimerkki)
Jouduin vaihtamaan Työmiehen Cameliin, koska Työmiehessä on liian karvanen maku.
Mikko K (nimimerkki)
Jouduin vaihtamaan Työmiehen Cameliin, koska Työmiehessä on liian karvanen maku.
TTapsa (nimimerkki)
"Hulluuden luonteeseen kuuluu laajentuminen ja itsensä julistaminen yleispäteväksi" - tuota parempaa määritelmää en ole EU:sta kuullut koskaan. Hyvä Jari!
Fasse (nimimerkki)
että Tervon näkökulma käsittelisi taas Paavo V:ä.
Hilda K. (nimimerkki)
Koska saadaan joulu-, äitienpäivä- tai isänpäivälahjaksi Jari Tervon oma tarina? Miten Jarista tuli Jari.
tapio_o_neva (nimimerkki)
Miten minusta tuli Jari the Tervo? Mitä Jari Tervo / Mao Zedong / Lenin / Paavo Väyrynen TODELLA sanoi? Miten Jari Heinosesta tuli Jari Sarasvuo? Minusta Jari Tervo ja Tommy Taberman alkavat olla jo sellaisia kansallisbibliografiahenkilöitä, että heistä voisi kirjoittaa jo nyt omaelämänkerran ja tulkintateoksen, eräänlaisen tutkimuksen.
tapio_o_neva (nimimerkki)
"Hulluuden luonteeseen kuuluu laajentuminen ja itsensä julistaminen yleispäteväksi." Tuoko tekee oikeusministeriön juristeista, kansantaloustieteilijöistä, päätoimittajista, kolumnisteista, papeista ja poliitikoista yleispäteviä aivan kaikkeen johtajiksi ja asiantuntijoiksi?
Vieras (nimimerkki)
Noin hyviä duuneja! Missä voi suorittaa hullun tutkinnon?
Hyeena (nimimerkki)
En tiedä missä tutkinnon voi suorittaa mutta voin prepata.
Mila F (nimimerkki)
... saa kesällä Turusta keskiaikamarkkinoilta. En ole joutunut tähän mennessä esittämään todistustani ...
m.vilmi (nimimerkki)
että Tervo itsestään kirjoittaa.
tapio_o_neva (nimimerkki)
Jari Tervo on kuitenkin vaatimaton mies, joka ei koskaan korosta itseään eikä luontaista....älykkyyttään.
simomakela (nimimerkki)
Löytyyhän noita pahempia esimerkkejä Suomestakin. Puumalainen (mikälie suvaitsevaisuusvaltuutettu) iski karkkipapereihin, kun niissä esiintyi hänen mukaansa ilmiselvästi "turpeahuulinen nainen,jonka vaatteet viittasivat trooppiseen ilmastoon". Karkkipaperi oli siis Puunmalaisen mukaan rasistinen ja se jouduttiin uudistamaan. Onko siis suomalainen hulluus laajentunut nyt Turkkiin asti.
Aku (nimimerkki)
"Hulluuden luonteeseen kuuluu laajentuminen ja itsensä julistaminen yleispäteväksi." Tuohan kyllä kuvailee varsin näppärästi rakasta Euroopan Unioniamme. Suomessa kuitenkin ollaan vielä sen verran arkoja, ainakin hallituksessa, että hulluuteen tarvitaan konsulttia - tietysti amerikkalaista: "Hallitus on palkannut amerikkalaisen konsulttiyrityksen ideoimaan seuraavan hallituksen ohjelmaa, kertoi Ylen uutiset torstaina."
tapio_o_neva (nimimerkki)
Parlamentarismissa seuraavan hallituksen ohjelmaa ideoi oppositio eli Eero Lehti (kok), hänen omistamansa Taloustutkimus, SAK:n pääekonomisti Pertti Parmanne, ylioppilas Eero Heinäluoma ja kasvatustieteiden maisteri Jutta Karintytär Urpilainen sekä Helsingin Sanomien päätoimittaja-kustantaja Pentikäinen.
emni (nimimerkki)
Ei seuraavan hallituksen ohjelmaa enää kenenkään tarvitse ideoida. McKinseyhän on jo sen kirjoittanut.
Enemmistövaltuutettu (nimimerkki)
Pelkäänpä, että Tintti ja kumpp. eivät tule selviämään globalisaation kumulatiivisesti kasvavasta paheksunnasta. Jopa Belgiassa on viritelty oikeudenkäyntiä "Tintti Kongossa" kirjaa kohtaan. Alkuasukkaat puhuvat siinä omaa kieltään. "Tintti Amerikassa" on Suomen viherpuolueen käsittelyssä. Kirjassa kuvataan Chicago-makkaroiden valmistusprosessia. Epäsuorasti käy ilmi, että makkaralla oli tuolloin myös kysyntää. Globaali kritiikki Tinttiä vastaan on ilmeisesti vasta alkuvaiheessa. Serbia ei ole vielä reagoinut ja latinalainen Amerikka tuntuu olevan odottavalla kannalla. Myös Venäjällä liikehditään, mutta Vanhanen on jo ilmoittanut, että Suomessa ei tunneta kirjaa "Tintin au pays des Soviets".
tapio_o_neva (nimimerkki)
Tintti nimittäin edustaa arvomaailmaltaan pahanlaatuista uskonnollista oikeistoa, joten Tintti heikentää hyvinvointa, vakautta ja kasvua Euroopan unionissa.
Penttijuhani (nimimerkki)
Tintti & Co ovat suosittuja. Kyllähän muissa "sarjakuvissa" tapahtuu paljon suurempia poliittisia ym. karmeuksia, puhumattakaan suosituista nettipeleistä. Niissä tosin koneilla yms. korvataan entiset etniset ym. vihakuvat. Tintti on hyvä aihe kaikille, jotka eivät pysty tai uskalla mennä mihinkään oikeaan asiaan. Vastaavaa oli 1960-luvun Suomi. USA:n imperialismia ja kulttuuria edustavat Disneyn tuotteet, erityisesti Aku Ankka piti kieltää kirjastojen lastenosastoilta. Samassa kategoriassa oli Valitut Palat, jopa kolumnisti Art Buchwald, jota ei olisi tullut suomentaa, kun hän nauroi joskus neuvostosysteemille.
pekkatoivonen (nimimerkki)
Väittäisin kuitenkin, että piiputtelevaa sarjakuvasankaria kohdellaan Turkissa paremmin kuin ei-tupakoivaa turkkilaista EU-tarjokasta, joka syö lakritsaa ja puhuu politiikkaa. Kun Hitler tuli kesällä 1942 yllätyskäynnille Mannerheimin 75-syntymäpäiville niin Marskille ilmoitettiin, ettei Hitler hyväksy sikarin tai tupakan polttamista.Marski vastasi: Nämä ovat minun syntymäpäiväni. Ja poltti sikarin. Sikarin polttaminen oli Marskin tapauksessa todellakin diplomaattinen ele, mikä ei Hitleriltä varmastikaan jäänyt huomaamatta.
tapio_o_neva (nimimerkki)
Yhdysvaltain ulkoasiainministerin tapaaminen oli aikanaan kokoomusmiesten välinen kilpa. Veikö puhdin hävitty Etelä-Ossetian sota vai ovatko kokoomusmiehet jo muuttaneet suhtautumistaan?
Vieras (nimimerkki)
Henkilöityy ja korostuu varsinkin vallanpitäjissä. Valta jotenkin samentaa päätä entisestään? Vai onko niin, että vallan huipulle päästäkseen täytyy taistella hullun lailla mistä on seurauksia... Taiteilijat ovat aina tunteneet vallan sensuurihulluuden - erityisen vaarallinen hulluuden laji - ja kehittäneet fiksuja jippoja millä sitä voi kiertää. Onnistuu usein myös siksi että valta on pöyhkeä, tyhmä ja tietämätön (kaikesta muusta paitsi siitä miten pysyä satulassa). Yliniittisyys on myös vallan helmasynti. Tuli tässä mieleen sodanaikaiset pommitukset Porvoossa. Sotien jälkeen suomalainen upseeri kysyi venäläiseltä, että mitä pommittamista Porvoossa oli. Vastaus: Siellähän asuu suurkiihottaja Runeberg.
tapio_o_neva (nimimerkki)
On vain poliittista korrektiutta, että väitettiin neuvostoliittolaisten ihailleen Johan Ludvig Runebergia niin kuin japanilaiset ihailevat Jean Sibeliusta.
Vieras (nimimerkki)
Jari Tervon kirjoituksen viimeinen lause osui suoraan sydämeen, kiitoksen siitä sanelee "aina Haddockia rakastanut". Kyselen kuitenkin, eikö tällaisissa toimenpiteissä, ikäänkuin menneisyyden kieltämisessä, ole tälläkin tasolla isoista asioista kyse. Poistetaan nykyiseen maailmankatsomukseen sopimattomat asiat? Tällä periaatteella esim. suuri osa elokuvataiteen huipuista jää esittämättä. Kai sen jo sanoit vähän venkoillen.
Merrit (nimimerkki)
Vaikka kaikki muuttuu, niin mikään ei muutu, sanaili jo aikoinaan Sinuhe. Ja muinaiset Egyptiläiset hakkasivat seinistä pois edellisten hallitsijoiden tai epäsuosioon joutuneiden jumalien olemassaolosta kertovia hieroglyfejä. Mutta tuo "Hulluuden luonteeseen kuuluu laajentuminen ja itsensä julistaminen yleispäteväksi" kuvaa kyllä mainiosti monia nykypäivän muodikkaita ja poliittisesti korrekteja ismejä joita punavihreä "älymystömme" ja suvaitsevaistomme saarnaa...
tapio_o_neva (nimimerkki)
Haddockin rakastaminen on Euroopan unionissa kyseenalaista: 1) hän edustaa riippumatonta merimieskulttuuria, joka on jonkinlainen antiteesi korkean asiantuntemuksen direktiivisääntelylle 27 jäsenvaltiossa 2) Hergé on kokoomuslainen 3) Haddock ei sovi tupakoimattomalle nuorisolle roolimalliksi. Euroopan unioni pyrkii lopettamaan tupakoinnin ahdistelemalla tupakoitsijoita. Tupakointi on englantilaisten ja yhdysvaltalaisten business 4) Haddock on omapäinen, itsevaltainen ja osoittaa kapteenina itsenäistä harkintaa 5) kiroilu ei sovi Euroopan unioniin, koska se voi olla poliittisesti epäkorrektia 6) Maddockia voidaan epäillä aihetodistein chauvinistisen heterokulttuurin edustajaksi, mikä on aiheuttanut maailmaan niin paljon sotia ja kärsimystä. Onhan tietenkin niin, että joku salaisissa unelmissaan ihailee tosimes Haddockia, mutta onko kaapista ulostulo sivistyneen ja vastuullisen Euroopan unionin jäsenvaltion kansalaisen toimintaa? Miksi emme ihailisi suoraan toista suorasanaista miestä, Matti Nykästä?
Hymiö (nimimerkki)
Tiedämme kaikki René Magritten maalauksen Ceci n’est pas une pipe (1928) Tämä ei ole piippu. Magritten taulu esittää piippua, mutta se ei ole piippu, vaan vain kuva piipusta. Metafiktiota. Samaten kapteeni Haddoc ei polta piippua: Dou! Sanoiko kukaan muuten koskaan dou? Se kuulosti vaan doulta.
Vieras (nimimerkki)
Nykästä tuntematta sen kummemmin kuin Haddockiakaan, vain mielikuva taustalla. Kapteeni Haddock kohtelee naisia hyvin.
Vieras (nimimerkki)
(sen otsikon, mikä haihtuu, kun klikkaa tänne kirjoitukseen oikeasti) EU laajenee, ja toinen periaate oli yleispätevyys. EUhan on yleispätevä. No tietenkin! Samat säännöt (noin niinkun suunnilleen) pätevät joka maassa. Mutta miten ne pätevät? no aika eri tavalla tietty. Suomessa tutkitaan sääntöjä oikeasti ja Saksassa, ja sitten toteutus varioituu kovasti. Ja kaikki muut maat tekevät jotain, mitä vaan mielivät tai niitä huvittaa näin. No, jo on hullua touhua! :D

Toimituksen poiminnat