Jari Tervo

Kuuntele kolumni kirjoittajan itsensä lukemana
YLE Areenasta.

Hiihin lujjaa

Vancouverin olympialaiset alkavat vasta tänään, mutta olen jo valmiiksi kyllästynyt Urheiluruudun räkäiseen, hengästyneeseen vakiohokemaan: ”Hiihin lujjaa.” Sen lähes yhtä yleinen rinnakkaismuoto kuuluu: ”Hiihin kovvaa.”

Lujjaa ja kovvaa hiihtämisen jälkeen tulevalta kansallissankarilta kysellään kauden päätavoitetta. Kumpihan se mahtaisi olla, olympialaiset vai maakuntaviestit.

Hiihtävän kansallissankarin on ehdottomasti puhuttava murretta. Hiihtäminen ja siitä raportointi on median trippi menneeseen agraari-Suomeen: voin, läskin ja täysmaidon sepelvaltimoita kalkkeuttaneeseen aikaan.

Hiihtäminen kuuluu henkisesti aikaan, jolloin kotien verhot kellastuivat tupakansavusta eikä turvavyötä tarvinnut käyttää. Viinapulloa pidettiin pöydänjalan vieressä. Hienostuneita kun oltiin. Kekkonen hiihti, Neuvostoliitto takoi auroja miekoiksi ja Suomen televisiossa näytettiin yhtä kanavaa ja kolmea väriä: mustaa, valkoista ja harmaata. Harmaata oli eniten. Se oli sodanjälkeisten vuosikymmenten väri. Kaupunkien kadut olivat tyhjiä, mutta Pekka Tiilikaisen kiikari täysi.

Hiihtourheilu tuntuu pelkältä nostalgialta, mutta kuten kaikki nostalgia, koskaan se ei saavuta päämääräänsä. Se haikailee näyn perään. Tämä utukuva kertoo viattomasta Suomesta, jossa hiihtäjät ja poliitikot ovat puhtaita. Ihmisen sinnikäs halu sijoittaa kadotettu kulta-aika menneeseen on yleisin tapa väärentää historiaa.

Hiihdon pariin innostaminen on tuhonnut monta lupaavaa urheilijaa. En tarkoita pelkästään epo- ja höpöaineitten käyttöä, vaan sitä, että nämä potentiaaliset lahjakkuudet ovat pois maailman valtalajeilta, kuten esimerkiksi jalkapallolta, koripallolta tai tennikseltä. Hiihtoa harrastaa tosimielessä muutama maa maailmassa. Jalkapalloon suhtautuvat vakavasti sentään maailman kaikki maat, ehkä Suomea lukuun ottamatta.

Mitä suurempi on jonkin lajin harrastus maailmassa, sitä säälittävämpi on Suomen menestys siinä. Se kertoo valitettavan paljon Suomen luulotellusta maineesta kovana urheilumaana.

Taloustutkimus selvitti muutama viikko sitten sponsorointia ja urheilun arvomaailmaa. Haastatellut suomalaiset pistivät urheilulajit arvojärjestykseen. Lista oli hävettävää ja tyrmistyttävää luettavaa. Suomalaiset arvostivat jopa yhdistetyn jalkapalloa korkeammalle. Yhdistettyhän on laji, jonka pariin hakeutuvat ne, jotka eivät jaksa hiihtää tarpeeksi lujjaa eivätkä jaksa hypätä hyppyrimäestä kylliksi kovvaa menestyäkseen näissä erikoislajeissa.

Yhdistettyä harrastaa maailmanlaajuisesti muutama tuhat ihmistä ja siinä luvussa on mukana jo paljon oheisporukkaa. Yli kuusi miljardia ihmistä ei ole koskaan yhdistetystä kuullutkaan, ja jos he kuulisivat, he naurahtaisivat epäuskoina. Jalkapalloa taas harrastaa aktiivisesti noin miljardi ihmistä, vähintään, joka päivä. Maailman takapihoilla on tälläkin hetkellä kesken satoja miljoonia futismatseja, ilman liiton tukea, ihan silkasta pallon potkimisen alkukantaisesta riemusta. Kummassa lajissa suomalaisten kannattaisi menestyä?

Tänään alkavien Vancouverin olympialaisten hiihtokisat poikkeavat aiemmista kisoista vain siinä, että syntipukki mahdolliseen menestymättömyyteen, lujjaa hiihtämättömyyteen ja kovvaa sivakoimattomuuteen, on jo etukäteen selvillä. Hän on Jari Sarasvuo.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (141 kommenttia)

AlienScum (nimimerkki)
slummeja joista jalkapallo tai koris takaisi poispääsyn. No, kohta ei ole luntakaan (jos uskoo ilmastomuutokseen) josko sitten nuo lämpimämpien maiden pelit noteerattaisiin täälläkin, tulevissa slummeissa.
Tchecko (nimimerkki)
Slummeja ei taida hirveesti olla esim. 'naapureissa' Ruotsissa & Tanskassa, mutta siellä futisperinteet on kuitenkin hiukka erilaiset ku meillä täällä härmälässä. Ruotsin maajoukkuekärki pelaa Barcelonassa, Tanskan vastaava Arsenalissa ja Suomen kärki - päivästä riippuen - Belgian aladivarissa, Englannin Championshipissä tai meidän omassa potkupallo-sarjassa (saattaa olla joukkueensa avainpelaajia). Ei tosta nyt voi yksinään hiihtoa syyttää, mutta pesäpalloa ja hiihtoa kaikkine typerine alalajeineen (joo, yhdistetty) kylläkin. Tahko Pihkala on historian suurin terroristi, mitä tulee yhden maan pysyvään tahi pitkäkestoiseen palloilukulttuurin kusauttamiseen. Pesäpallo on pahanlaatuinen syöpä, joka on paimentanut maailmalla harrastelijamääriltään arvostetumpien urheilulajien kehitystä ns. 'varren taakse'.
Aku (nimimerkki)
"No, kohta ei ole luntakaan (jos uskoo ilmastomuutokseen) " Toivottavasti, tai Suomen vähälumiset kesät ovat muisto vain!
Crash (nimimerkki)
"No, kohta ei ole luntakaan (jos uskoo ilmastomuutokseen)" Ei lumen olemassaolo ole uskon asia. Sitä joko on tai ei ole.
Vieras (nimimerkki)
Kuuntelin radiosta tervon kolumnin ja lähden heti 50cm lumihankeen miljardien ihmisten tavoin pelaamaan potkupalloa. En ota suksia mukaan koska miljartit ihmiset eivät hiihdä vaan pelaavat potkupalloa.
Vieras (nimimerkki)
"Jalkapalloon suhtautuvat vakavasti sentään maailman kaikki maat, ehkä Suomea lukuun ottamatta." Tervon huomio on mitä huolestuttavin. Jalkapallossahan on kyse siitä että henkilö kuljettaa pyöreää esinettä esteitä vältellen pisteestä A pisteeseen B. Jos oikein taitavasti kuljettaa, niin "miljardit ihmiset" kaikkialla maailmassa hurraavat ja antavat pallon potkijalle näkemästään ihmeestä rahaa miljoonia ja taas miljoonia. Pallon potkijalle pystytetään patsaita ja potkija nostetaan eduskuntiin ja parlamentteihin päättämään kansan asioista: "Kun kerran pallokin pysyy niin hyvin sen kintuissa." Jos tästä ilmiöstä ei huolestu, niin ihminen on kyllä edesvastuuttoman huoleton heppu. Terveempää olisi mennä sukset jalassa pakkaseen potkimaan palloa. Siinä saa onnistuessaan hyvän mielen ja punaiset posket - eikä kukaan tule pyytàmään eduskuntaehdokkaaksi.
tuhlaajapoika (nimimerkki)
On olemassa sanonta: Jalkapallo on viisasten laji. Ilmeisesti sinä et ainakaan tähän kyseiseen porukkaan kuulu. Otat jalkapallon tarkoituksen kauniisti yksinkertaistettuna, suosittelen kuitenkin tarkastamaan jalkapallon määritelmän esim. sanakirjasta, niin jopa sinä tieätisit mistä puhut. Ja kyllä; oikein taitaville pelaajille miljardit ihmiset, kyllä, miljardit ihmiset hurraavat. Näkemäsi "ihme" on todella jokaisen miljoonan arvoinen, ei siitä muuten maksettaisi. Ja koska kyseessä on näin yksinkertainen asia kun pallon kuljettaminen, voisit sinäkin arvon puujalka käydä koikeilemassa sitä kuljetusta, vaikkapa aluksi Mestareiden Liigan finaalissa. On se hienoa, että heitä valitaan eduskuntiin, vaikka olisihan se paljon hienompaa jos sinne pääsisi vain entiset Miss Mikäliet, rallikuskit ja hiihtäjät. Vai olisi "suksipallo" terveempää. Nyt paljastui se todellinen "olenjunttisuomesta" näkökohta. Keksitään lisää lajeja, joissa pärjätään...muualla maailmassahan niistä ei ole kuultukkaan...
tuomonet (nimimerkki)
Tervo on nyt ihan pihalla jalkapallosta. Vastahan Suomi voitti Hyrynsalmella pelatun hankijalkapallossa ja hyvin on menestytty myös suojalkapallossa!
andersin (nimimerkki)
Vuoden 2010 kisat käyty ja maailmanmestarit selvillä. Onnea mitalisteille. Miesten sarjan voitto meni ensimmäistä kertaa Ruotsiin. Peli ratkaistiin rangaistuspotku kilpailulla. http://turnauspalvelu.fi/snow2010
Vieras (nimimerkki)
Hyvin sisäistit tekstin. Puhuttiinkohan nyt molemmista lajeista vakavamielisenä urheiluna, eikä siitä hiihtääkö satunnainen penkkiurheilija muutaman kerran talvessa. Jos olet poistunut savunhajuisesta mökistäsi Lapin perukoilla vähän etelämmäs, olet myös saattanut huomata, että Suomessa on jalkapallohalleja(tosin liian vähän) ja tekonurmia, joilla pelaaminen onnistuu talvisinkin.
Potkupallo (nimimerkki)
Tänään pelattiin suomessa jalkapalloa tuolla 20C asteen pakkasessa hankien keskellä ihan tosissaan. Joo'o näin on, voisitko uskoa! :o Tässä vähän kuvia sieltäpäin. Suomen persereijäksikin paikkaa on kutsuttu, mutta yhdessä asiassa siellä mennään jatkuvasti kulttuurimaita kohden. Arvaappa missä? Tässä vielä linkki hankipalomatsiin: http://puoliaika.wordpress.com/2010/02/12/liigacup-derbyn-kuvagalleria/
toppari (nimimerkki)
Ei tuo talvella pelaaminen mikään ongelma ole. Meidän porukka on ainakin pelannut ja harjoitellut läpi talven, vaikka olemme 4. divarijoukkue. Täälläpäin tosin on hyvät harjoittelumahdollisuudet, kun noita futishallejakin on ihan kohtuullisesti. Ulkonakin sellaisessa -15 asteen pakkasessa tuli yksi peli pelattua ja ihan hyvät pelit oli. Etelä-Suomessa nämä talvet eivät muutenkaan niin pitkiä ole eli vaikka ei olisikaan lämmitetty kenttä niin pystyy pelaamaan lähes ympäri vuoden.
toppari (nimimerkki)
Ei tuo talvella pelaaminen mikään ongelma ole. Meidän porukka on ainakin pelannut ja harjoitellut läpi talven, vaikka olemme 4. divarijoukkue. Täälläpäin tosin on hyvät harjoittelumahdollisuudet, kun noita futishallejakin on ihan kohtuullisesti. Ulkonakin sellaisessa -15 asteen pakkasessa tuli yksi peli pelattua ja ihan hyvät pelit oli. Etelä-Suomessa nämä talvet eivät muutenkaan niin pitkiä ole eli vaikka ei olisikaan lämmitetty kenttä niin pystyy pelaamaan lähes ympäri vuoden.
Isto (nimimerkki)
Etelä-suomessa ja rannikoilla asuu 90% sivistys-suomesta ja hiihtää ehkä 5% koko populaatiosta. Siispä pakkasessa pallon potkiminen voisi olla fiksumpi vaihtoehto. Meinaan vaan että näitä viiskytsenttisiä hankia parinkympin pakkasessa ei usein ole joten turha vinkua.
HaRos (nimimerkki)
Nyt todellakin kannattaisi alkaa panostaa vaikkapa kyykän heittoon ja mahdollisesti myös hevospoloon!
Vieras (nimimerkki)
Niin, ja urheilu on vienyt monta hyvää viinamiestä. Kyllähän minäkin ihmettelin pienenä poikana kun yksi ukko kertoi nuoruudessaan hiihtäneensä riiuureissulla parinsadan kilometrin matkan. Silloin ilmeisesti palkinnot olivat mehukkaampia.
juupa juu (nimimerkki)
On se katkeraa. Äijä ei osaa hiihtää.
Tume (nimimerkki)
Onko jalkapallo edes urheilua? Eikö se ole peli? Muistan 1996 em-kisat, kun ylipainoinen Gascoine oli Englannin suurin tähti. Lisäksi huippujalkapallossa vedetään järjestelmällisesti dopingia ilman testejä kuten myös NHL-liigassa ym. jääkiekon puolella.
Vieras (nimimerkki)
Hiihdossahan ei ikinä ole dopigia käytetty.
Vilkkuva Timo (nimimerkki)
Käypä vaikka juoksemassa paikallisen divarijoukkueen mukana harjoituksissa, niin huomaat, onko jalkapallo urheilua.
Tume (nimimerkki)
Eivät kaikki edes juokse. Siäpaitsi kaikki kuntoilijatkin jaksavat juoksennella ottelun verran epätasaiseen tahtiin. Toiset sitäpaitsi juoksevat selvästi tosi vähän. Esim. juuri em. lihapulla.
aapo (nimimerkki)
Jokohan Jarin hyvien juttujen laari alkaa olla tyhjillään, kun joutuu turvautumaan näin väsähtäneisiin provoiluihin? Tulee mieleen ihan eräskin sketsi; "Mä en enää JAKSA!!!"
iksa (nimimerkki)
Joukossa tyhmyys tiivistyy eli mitä enemmän harrastajia sen tyhmempää joukkoa!
Vieras (nimimerkki)
Niin, mutta ajatella miten muuten saataisiin hullut numerojärjestykseen ilman urheilua? Urheilussa on kyllä tietenkin hieman pohdittavaa. a) Urheilulajit. Hmm. On olemassa kasvi- ja eläinlajeja. Urheilulajit ovat jotenkin vielä luokittelematta. Voisiko joku tehdä luokituksen Linnén tapaan latinankielisillä nimillä? Esimerkiksi heimoina joukkuelajit ja yksilölajit. (Näin voitaisiin sitten jatkossa risteyttää uusia urheilulajeja kuten mahdollisuutena esimerkiksi joukkuekeihäänheitto tai vaikka mäkihyppyammunta) b) Yleisurheilu Mitä on yleisurheilu? Sen tiedän, että on olemassa yleisradio. Eli radiosta tulee ääntä. Yleistä urheilua? Kyllä pitäisi ihmisten tarkemmin määritellä mitä harrastaa eikä vain yleisurheilla.
Simo Atapani (nimimerkki)
Eihän tämä oikein toimi, koska jääkiekolla ei pahemmin harrastajia ole. Silti katsojat ja harrastajat ovat maailman tyhmimpien joukossa.
Antti-Johannes (nimimerkki)
Tai sanotaanko se hypetys, jota ko. touhun ympärillä pyörii. Kyllä huvittaa katsoa joka puolen tunnin välein esim. aamu-tv:sta tulevaa urheilupläjäystä, jossa haastatellaan jos jonkinlaista hikilautailijaa ja kysellään terveys- sun muut kuulumiset. Se ei kyllä enää huvita, kun ryhtyy ajattelemaan mitä tällainen pelleily oikeastaan maksaa vaikkapa yle:lle, eli meille, jotka maksamme tätä yle:n perimää pakkoveroa. Jos on lisäksi tullut käytyä vaikkapa jossain lähiöpubissa, jossa kilpailuja seurataa, niin ei voi välttyä siltä tosiasialta, miten kaikkein fanaattisin "urheilujengi" on itse möhömahaista kaljankittaajaporukkaa. Jos omaa egoa on pönkitettävä sillä, että joku urheilija urheilee jossain, niin jotain täytyy olla pahasti vinossa omassa elämässä.
Sokarates (nimimerkki)
Kyllä hiihto on yhtä epoilua nykyään, futis on rehellistä urheilua. Olympialaiset ovat tekopyhyyden huipentuma, kaikki käyttävät jonkinlaista dopingia tai sitten mukana on muuta vilppiä kuten härskiä jenkkien suosimista ja tuomaripeliä jne......
matyh (nimimerkki)
Kirjailijoiksi hakeutuvat ne joilla fyysiset avut eikä itsekuri riitä edes kuntoilun tasoiseen urheiluun. Jos suomalainen mies olisi vain potkinut palloa, ei talvisodan ihmettä olisi tapahtunut ja me kaikki kisailisimme vain jossain universiadeissa ja kuuntelisimme Suuri Ja Mahtava – hymniä.
Vieras (nimimerkki)
Niin, mutta nyt. Talvisotahan otti ja tapahtui niinä nostalgisina aikoina.
Hymiö (nimimerkki)
Entäpäs pesäpallo. Mokoma Suomensisäinen ihmelaji. Mailat ja räpylät pois niiltä ja jalkapalloa potkimaan.
V. Ieras (nimimerkki)
No niin Tervo, naks naks, nikkiä tiskiin! Mitähän väliä sillä on mitä muualla maailmalla harrastetaan? Jos Suomessa luonnonolosuhteet antavat hyvät edellytykset jääkiekon ja hiihdon harrastamiselle ja siinä kilpailemiseen niin miksi niitä ei harrastettaisi? Jalkapalloa sitten lyhyen kesän aikana nurtsilla ei suinkaan loska*askassa keväällä ja syksyllä, kuten eräässä syrjäisessä maassa on tapana.
Ray (nimimerkki)
Luonnonolosuhteiden ansiosta Suomessa ei ainakaan jääkiekkoa pelata. Jäähalli ei ole luonnonolosuhde eikä kukaan hiihdä luonnollisilla laduilla.
tuomonet (nimimerkki)
Hallithan on sitä varten, että katsojat voivat juoda lämpimässä kaljaa. Ulkokaukaloissa voitaisiin aivan hyvin pelata, yleisölle vaan täytyisi järjestää vodkan myyntiä kuten naapurissa, niin kyllä katsojatkin viihtyisivät. Tosin jääpallossa katsojat tulevat toimeen pakkasessa aivan selvin päinkin.
Ray (nimimerkki)
Mikä on luonnonolosuhde? Satavarmasti luonnonolosuhteeksi voidaan sanoa järven tai meren jäätä. Hyväksyisin ehkä myös jäädytetyn laidoilla rajatun jalkapallo/urheilukentän osan. Yleisön luonnonolosuhde on makkaranpaistopiste ja kahvinjuontimahdollisuus.
Julli de Marco (nimimerkki)
vänkää, sie oot ithe maulta tullut junalla kaupuntiin. Missäs sun murre on? Ookko nää nolona sen pois pilannu. No sähän kömpisisit sielt kekkosslovakialaiseen aikaan kaupuntiin ja kaikkien pit nääs olla samasta puusta. Nyt klopaalien pienyhteisöjen aikaan ei tuo peli tumputa; globaaliheimot puhujavat kukin omaa kieltään, eikä mitään entisen yhtenäiskulttuurin muka-hapattamaa yleiskieltä.
Vieras123 (nimimerkki)
Kyllä me suomalaiset ollaan sitten surkeeta kansaa kaikin puolin. Ei ees oikeeta urheilua osata arvostaa :(
tuomokokko (nimimerkki)
Olen (itsesuojeluvaistoni kehottamana nimettömästi) muutamaan otteeseen ehdottanut pesäpallon lakkauttamista, jotta resursseja vapautuisi jalkapalloon. Minulle on (yhtä nimettömästi) vastattu, ettei intohimoista pesäpalloilijaa saa futiksen pariin, vaan se on pesis tai ei mitään. Jos siis pesäpallo loppuisi, vaipuisi Vimpeli koomaan. Onkohan yhdistetyssä tällaisia dogmaattisia harrastajia? Voiko yhdistettyyn hurahtaa kuten juoksuun, tai voiko yhdistetty inspiroida taiteilijoita kuten purjehdus (Mårtenson: Kaikki paitsi yhdistetty on turhaa) tai ratsastus (Goethe: Wer yhdistetynhiihtää so spät durch Nacht und Wind)? Mitäs näistä. Minun puolestani saa tulevaisuudessakin olla niin, että Vimpeli - Veteli kuus - nolla, ja rasvamestari veteli liisteriä yhtä suvereenisti. Kesät talvet.
Isämmaam pualustaja (nimimerkki)
Ysiviis kunnia ei unohdu. Suomen raavaat sankarit voittavat kerran sadassa vuodessa mestaruuden lajissa, joka on valtalaji yhdessä maassa omamme lisäksi. Kyllä se pistää rinnan rottingille.
Jan-Ari (nimimerkki)
Täyttä asiaa. Millä perusteella suomalaiset kutsuvat itseään urheilukansaksi, jos ainoat kansaa kiinnostavat lajit ovat saappaanheitto, eukonkanto ja jokin muu sellainen laji jossa satutaan sillä hetkellä pärjäämään. Toki ulkona on lunta eikä siellä voi pelata jalkapalloa, mutta onhan meillä halleja. Ainiin, niissä halleissa pelataankin jääkiekkoa, vaikka sitä voisi pelata ulkonakin. Järki käteen...
tuomonet (nimimerkki)
Keksii myös urheilulajit itse! On selvästi myös aivotoimintaa.
MerjaH (nimimerkki)
pissikiven heittoa. Soli jännittävä ja monipuolinen harraste. Sitä saattoi pelata heti kun lumet sulivat. Ei kun navetan seinää vasten nakattiin niitä kuulia, tai toinen vaihtoehto oli heitellä niitä kuoppaan. Jos oikein taitavasti pelaili, sai aina omakseen sen kuulan, mihin sormet ylsi.
pakista (nimimerkki)
Ei ole ylitsekäynyttä maastohiihtoa ja juoksulajeja terveellisinä liikuntamuotoina. Tervo saapi vapaasti leventää ahteriaan jalkapallon katselussa ja oluttuopin slörppäilyssä, mikäli ei ymmärrä omaa parastaan.
Yucca (nimimerkki)
Loistava provosointi Tervolta, kohta punaniskainen hiihtourheiluväki syö nitroa. Eihän Tervokaan oikeasti pidä potkupallosta, eihän.
jolavi (nimimerkki)
Tervonkin olisi jo aika huomata, että Suomi on oikeasti itäeurooppalainen agraariyhteiskunta, jonka urheiluperinteeseen istuu paremmin hevosaurauksen pitäjän mestaruus kuin jalkapallon MM-kisat.
parviainen (nimimerkki)
Voi ei, eikä telkusta juuri muuta sitten katsotakaan, kuin räkänaamaisia hiihtäjiä, jotka maaliin kaatuessaan posmottavat ne samat vastaukset samoihin kysymyksiin ja poistuvat sitten lasittunein katsein ja hoiperrellen "kaikkensa antaneena" joko takavasemmalle unohduksiin tai kameroiden räiskeessä selkääntaputtelijoiden käsittelyyn. Paitsi minä kyllä katson makuuhuoneen telkkarista kaikkea kiinnostavaa. Urheilu ei kuulu kiinnostuksen kohteisiini. Sain siitä lapsena tarpeeksi.
Jalkapalloa, taidetta (nimimerkki)
Jari Tervo on hieno mies, jolla on draamantajua tarpeeksi seuratakseen jalkapalloa. Suomalaisia punaniskoja tuleekin välillä vähän herätellä, kun täällä tunnutaan elävän laput silmillä.
vanhempi herrasmies (nimimerkki)
Mitään uutta ja mullistavaa tuossa ei varsinaisesti ollut, paitsi noin 90% suomalaisista. Erittäin hieno ja arvostettava juttu jonka olisin halunnut lukea jo muutama vuosikymmen sitten. Julkisuuden hahmona oman nimen takaa ei ole helppoa laittaa poikittaista sanaa vastoin suomalaisten leijonapaitaisten junttien yleisiä mielipiteitä. Jos joskus tapaamme niin lupaan tarjota vaikka oluen. Ja niin varmasti moni muukin. Jatka vaan samaan malliin.
Ajanmies (nimimerkki)
Loistavaa Tervo! Vihdoinkin joku sanoo ääneen näitä asioita - vaikkakin provosoiden. Ilmeisesti osui hiihto- ja kendokansan sydämeen tämä piikittely. Ja vaikka loogisesti on tietysti kestämätön peruste harrastajamääriin vedoten pitää jotain urheilulajia oikeana tai hyvänä, ainakaan yksilön tasolla,(seiskan suuri levikki = seiska harjoittaa hyvää journalismia?), mutta harrastajamääriin voi hyvin vedota, kun miettii pärjääkö joku maa tai kansa oikeasti urheilussa, jota harrastetaan jossain muuallakin. Ja tässähän jalkapallo on ylivoimainen ykkönen. Onhan se tietty kiva, että meillä on joitain kansallisia pikkujuttuja (pesis, kiekko - okei, harrastetaan sitä tosisaan muutamassa, 6-8, maassa), mutta niillä elämöiminen ei tee maasta vielä urheilumaata tai -kansaa. Henkilökohtaisesti pitäisin Suomen pääsemistä esim. EM- tai MM-kisoihin huomattavasti kovempana urheilusuorituksena kuin esim. 95 Tukholman kisojen voittoa, koska kv. taso on niin paljon kovempi. Mutta kiitos siis Tervo, toivottavasti pieni provokaatio avaisi edes yhden ihmisen silmät eikä veisi sinne (hiihto)poteroon.
tuomonet (nimimerkki)
Kun maassa on saman verran asukkaita, kun itärajan takana olevassa kaupungissa, on turha tavoitella maailmanluokan menestystä jalkapallossa. Parempi keskittyä lajeihin, joiden harrastamiseen Suomen olosuhteet sopivat parhaiten. Mielestäni urheilumaa on sellainen, missä kansalaiset harrastavat aktiivisesti jotain urheilulajia, ei sen ammattiurheilijat pärjäävät MM-kisoissa.
matyh (nimimerkki)
Tervolla näkyy jo posket takaapäin, kuntouinti on hyvä harrastus ja tuon ikäinen mies voi uida vaikka sepalus auki.
Toppen (nimimerkki)
Onhan tuo suomalaisten suosikkilajien lista surullista luettavaa. En tarkoita ettäkö esimerkiksi hiihto tai yhdistetty olisivat jotenkin vähäarvoisia lajeja, mutta suosikkilistalla ovat lähes poikkeuksetta lajit, joissa Suomi/suomalaiset ovat parin viimeisen vuoden aikana menestyneet. Kummasti maailman nopein kansa on alkanut unohtaa brömistelyt kun Kimi lähti pois ja Heikki tippui paskatalliin. Kuka muistaa M15:a ja curlinghuumaa? Oliko taitoluistelu viisi vuotta sitten edes TOP20-listalla?
kuningaspeli (nimimerkki)
Täyttä asiaahan toi on koko teksti. Eihän se nyt mikään salaisuus ole että suomalaiset ovat menestyshullua kansaa eivätkä urheiluhullua. Joku curlingkin alkaa kummasti ihmisiä kiinnostamaan kunhan menestystä tulee. Junttimaa mikä junttimaa.
tuomonet (nimimerkki)
Muissa maissa innostuta aivan samoin? Kyllä länsinaapurissakin kolmiloikka kiinnostaa, vaikka on täysin kammottava laji.
h.j.j (nimimerkki)
Täytyy myöntaa että Jari Tervo osui taas naulan kantaan. Itse en ole murtsikaa kokellut intin jälkeen monestikaa. Kun asiaa ajttelee siltä kantilta kun yrität kävellä jossain missä on joko periteitä hiihtotyyliä tai vapaata- harastava suksija niin saa varoa että ei tule suksisauvasta päähän, vaikka ei edes kävelisi ladulla. Ikävä kyllä tänä vuonna hiitohullu kansa on onesaan ja ne jotka harstavat normaalia liikuntaa niin ovat saaneet kärsiä lumen paljoudesta.
Vieras (nimimerkki)
Tuolla Jarin periaatteella, kävely urheilussa on kaikkein kovin taso, sillä sitä harrastaa kaikki kävelemään pystyvät ihmiset. Urheilulaji voi olla vaikea ja vaativa, vaikka sitä ei harrastettais kuin yhdessä maassa. Muun muassa yhdistetyn hiihto on vaikeampi laji harjoitella kuin jalkapallo. Jos Tervolla risoo noin pahasti Suomen kansallisurheilu Hiihto, niin aina voi muuttaa pois, suosittelen muuttoa tuonne Välimeren eteläpuolelle, sieltä löytyy "takapihoja" jossa voi tyydyttää jalkapallo intohimonsa. Ei täällä keskeinkertaisten ihmisten Suomessa ole pakko olla.
Nalliton (nimimerkki)
Hei, saisinko perusteita, miten Yhdistettyä tarvitsee harjoitella enemmän kuin jalkapalloa. Jälkimmäisessä huipulle päästäkseen tarvitsee 10 tuhansia pallon kanssa vietettyjä tunteja.
Toppen (nimimerkki)
Onhan tuo suomalaisten suosikkilajien lista surullista luettavaa. En tarkoita ettäkö esimerkiksi hiihto tai yhdistetty olisivat jotenkin vähäarvoisia lajeja, mutta suosikkilistalla ovat lähes poikkeuksetta lajit, joissa Suomi/suomalaiset ovat parin viimeisen vuoden aikana menestyneet. Kummasti maailman nopein kansa on alkanut unohtaa brömistelyt kun Kimi lähti pois ja Heikki tippui paskatalliin. Kuka muistaa M15:a ja curlinghuumaa? Oliko taitoluistelu viisi vuotta sitten edes TOP20-listalla?
Aku (nimimerkki)
Jarin mielestä siis on tehtävä sitä mitä maapallon enemmistö, ei sitä mihin on luontaiset edellytykset. Näkökanta tuokin. Tosin typerä, IMHO.
Vieras (nimimerkki)
Voisitko ystävällisesti kertoa kumpaa lajia Suomessa on luontaisempi harrastaa, hiihtoa vai jalkapalloa ? Mieti tarkaaan. Ehkä jääkiekkoa ?
Aku (nimimerkki)
"Voisitko ystävällisesti kertoa kumpaa lajia Suomessa on luontaisempi harrastaa, hiihtoa vai jalkapalloa ?" ...kyllä se siitä selkenee! :-)
MerjaH (nimimerkki)
Kirjailija ihan ite taisi lukaista kommenttini, koskapa se häippäs :)Ton ikäset ukot on tosi kriinoja.
petskuuu (nimimerkki)
Vihdoin Jari Tervolta asiaa. Maa on pallo eikä kiekko.
pekkatoivonen (nimimerkki)
Äiti Luonto hoitaa Tervon esittämät ongelmat Suomessa aivan lähitulevaisuudessa. Ilmastonmuutoksen myötä hiihtoharrastukseen on silloin varaa enää ökyrikkailla ja median lellikeillä ja heidän lapsillaan , hiihtoputkissa ja ulkomaiden raikkailla vuorilla. Sen kyllä Tervolle sanoisin, että jos lipsuu, niin syynä aina ei ole suksien huono pito.
Karpaasi (nimimerkki)
Sattumalta tähän tekstiin törmäsin ja ei voi olla oikeastaan mistään kohtaa eri mieltä. Loistava kirjoitus ja hienoa, että joku uskaltaa ihan ääneen kritisoida tätä Suomen urheilun tilaa. Suomi ei ole urheiluhullumaa, Suomi on menestyshullumaa. Parhaiten tämä näkyy juuri siinä listassa mistä täälläkin on puhutttu eli mitä urheilulajeja suomalaiset arvostavat eniten. Vähemmän yllättäen listan kärkipäästä löytyi vain sellaisia lajeja joissa suomalaiset ovat menestyneet. Formulat olivat tippuneet kauas kärjestä, yksinkertainen selitys löytyi vielä samasta uutisesta. "Formula1 ei ollut enää kärkisijoilla johtuen suomalaisten kuljettajien heikosta menestyksestä". Näimpä. Siinähän se suomalainen urheilukulttuuri tuli pähkinänkuoressa. Jalkapallo on tietenkin hirveetä potkupalloa, mutta sitten kun Suomi pelaa siellä MM-kisoissa niin puoli Suomea on hehkuttaa jalkapalloa hienoksi lajiksi ja on sekaisin "Huuhkajista". Sitten kun seuraaviin kisoihin ei selviydytä, mutta pesäpallossa voitetaan historian ensimmäiset MM-kilpailut joihin osallistuu 4 maata niin kyllä ollaan taas ylpeitä. Suomi on maailman paras pesäpallomaa. Jippii!.
Kippari (nimimerkki)
Urho Kekkonen hiihteli pitkin lappia niin etteivät perässähiihtäjät tahtoneet perässä pysyä. Urkki kävi hiihtämässä myös Viron Otepäässä vieraillessaan maassa toisen maailmansodan jälkeen ensimmäisenä läntisenä valtiovieraana. Käärikun kumpuilevilla laduilla UKK jätti vanavedessään sivakoineet KGB:n miehet kauas taakseen kovakuntoisena 63-vuotiaana. Kekkosen historiallinen hiihto elää edelleen vahvasti Otepään lähistöllä. Kekkoselle on nimetty mm. hiihtolatu ja kuntopolku sekä jokatalvinen kansanhiihtotapahtuma. Matti Vanhanen sai Rukan hangilla hiihtäessään kuuluisat ajatuksensa eläkeiän nostamisen välttämättömyydestä. Harri Holkeri hiihti Suomen Pankin pääjohtajana ollessaan niin valtaisan määrän kilometrejä, ettei niitä pelkästään työajalla pystynyt hiihtämään. Holkeri joutui uhraamaan myös vapaa-aikaansa hiihtämiseen.
tapio_o_neva (nimimerkki)
P_M (nimimerkki)
Nyt on käynyt niin, että Jarilla oli kirjoitusvuoro muttei mitään sanottavaa. Silloin on tietysti turvallista nojata kliseisiin, haikailla maailman valtalajien perään ja nöyristellä "meidänkin pitäisi kun muutkin".Tuo kolumni on kirjoitettu sataan kertaan aiemmin. Lopetus oli tietysti hauska, senhän Tervo osaa.
salakankee (nimimerkki)
kuin yhtä akkaa, onko se sääntöjen mukaista. Luulen pahoin, että mies on kantanut ainakin kahdesti myös naapurinakkaa
Alavari (nimimerkki)
Hiihtäminen ei tosiaan ole valta(joukkue)laji maailmassa, mutta... Pitääkö Tervon tavoin alkaa halveksia hiihtämistä, olympialaisissa ja muualla, vain siksi, ettei se ole joukkuelaji (viestihiihto pois luettuna) eikä vedä katsomoihin möykkääviä kannattajia kymmenin tuhansin? Tervo näkee hiihtämisen kansallisena tabu-aiheena, jota on muodinmukaisesti postmodernisti solvattava. Kuitenkin: miksi pilata hiihtämisen ilo tänä lumisena talvena tuhanisilta harrastajilta, J.Tervo? OLympialaiset ovat eri juttu, kilpailumielessä (ammatikseen) hiihtää vähän ihmisiä, mutta Finlandia-hiihdossa jo enemmän. Puhumattakaan joka päivä hiihtolenkin heittävistä kanssalaisista, jotka samalla pääsevät irrottautumaan muun muassa median vaikutuspiiristä hiljaisessa metsässä! "Hiihin lujjaa", sanoo kilpahiihtäjä. "Hiihin sopivan lujjaa, ja n a u t i n ", sanoo hiihtoharrastaja. Kohtuus kaikessa.
timoveli (nimimerkki)
Olen Jarin kanssa samaa mieltä! Pesäpallo ja maastohiihto(väkisin) ovat aina olleet suurin este suomalaisten pärjäämiselle joukkuelajeissa, paitsi talvisota:)
JanneGPirinen (nimimerkki)
Jos pesis ei ois söhliny hommia, oltais oltu potkiksen maailmanmestareita jo 1972.
Hyytelö (nimimerkki)
Ehkä tuon pieniälyisyyden kestäisi, jos sitä ei koko ajan demottaisi niin lehdissä kuin telkassa, esim.: - no, miltä nyt tuntuu? (kun ollaan maalissa) - no, miltä se nyt tuntuu? Kai tuon kaikki tietävät: on hiki ja väsyttää. - mikä on taktiikka? (ennen lähtöä) - voiko urheilussa olla mitään taktiikkaa? Juostaan, heitetään, kaadutaan, syödään epoa pidemmälle tai enemmän kuin muut. Ja se taas, joka teki tuota ruumiintoimintaa menestyksellisemmin, on isompi, vahvempi, ehkä tyhmempi, kun jaksaa junnata tyhmää asiaa enemmän kuin muut Toinen urheilun tyhmyyden osoitus on tuo jauhaminen, miksi jossain lajissa ei menestytä. Asia on täysin pläkki. Kyse on statistiikasta: jos on enemmän porukkaa (esim. Kiina), niin on todennäköisempää, että löytyy enemmän esim. paksuniskaisempia (mm. paini), pidempiä (korkeushyppy), kapealantioisia (uinti), pienijalkateräisiä (kenialaiset juoksijat; vähemmän heiluteltavaa massaa), jne. Sen vuoksi suomalaisten kannattaakin keskittyä kyykän tapaisiin urheilumuotoihin - kuten tiedämme sitä ei laajasti pelata maailmalla. Ja mikä on tuon urheiluksi kutsutun toiminnan järjellinen tarkoitus ja tavoite? Eipä mikään. Eihän sellaisella voi olla tarkoitusta, että hyppää esim. 1 cm pidemmälle. Mitä se edistää? Ei yhtään mitään. Ja moni urheilee vain istuen nojatuolissa: ajantuhlausta. Mieluummin kannattaa menne vaikka takapihalle kaivamaan monttua.
Vieras (nimimerkki)
Eikö Jari tiedä että jalkapalloa näytetään aivan muilla kanavilla kuin ylen kanavilla. Vai eikö ole saanut ilmaista katselukorttia. Kute parempiosaisilla on tapana tässä maassa.
Savon_Sonni (nimimerkki)
Mahtava juttu. Piristi päivää kummasti...Kiitokset kirjailijalle!
warjaksi (nimimerkki)
Hiihto on oikein hyvä laji kunnon kohottamiseen ym. Mutta urheilulajina se ei kiinnosta ketään muualla kuin täällä Pohjolassa. En oo sitä katsellut telkasta 40 vuoteen enkä katso vastakaan. Tylsää nähtävää. Niistä hiihtomitaleista ei kannattaisi ääntä pitää - muualla maailmassa niitä ei noteerata miksikään. Ja vippaskonsteillahan niistä näkyy monet saavutetun. Se miksi täällä hiihdosta mölistään on mulle täysi arvoitus. Oiskohan syynä jonkinlainen metsäläisyys??
tuomonet (nimimerkki)
Ruhpoldingin ampumahiihdon maailmacuppia seurasi päivästä päivään 30000 katsojaa lumessa seisten ilman katsomotiloja ja hauskaa näytti olevan. Hiihtoahan tuokin oli.
andersin (nimimerkki)
mäkihyppy oli ennen talvinen kansallisurheilulaji, nyt se on ampumahiihto. Puolassa mäkihyppääjä Malysz on kansallissankari, jonka talolle tehdään sight-seeingejä linja-autoilla.
Vieras (nimimerkki)
Joo, ja jonka talo on maalattu suomalaisella maalilla! :-)
totuuden torvi (nimimerkki)
nenän väristä päätellen. Kukkosen Anssin esikuva ei kuitenkaan onnistunut 4 vuorokaudeksi katoamaan alpeille. Tästä voi päätellä minka lajin maailmanmestareita suomalaiset ovat. Eikö se Ahonenkin hypännyt fyllassa muistelmiansa mukaan. Vaikkei kyseessä olekaan mitkään ryyppäjäiset on Finnen ykköslaji dokaus.Siinä me olemme ihan omassa sarjassamme lyömättömiä maailmanlaajuisesti.Puhu nyt sitten luusereista... Ihan heittona. Fudistakin ehkä pelata fyllassa, saattaisi tulokset parantua.Paljon huonomminkaan ei nimittäin voi mennä.
emni (nimimerkki)
Kyllä Pekan kiikari oli usein myös tyhjä. Kerrankin hän selostaessaan pyysi Noposelta kiikaria, mutta tokaisi heti perään: No mutta Paavo tämä kiikarihan on tyhjä.
Vieras (nimimerkki)
Tervo olet siinä iässä että sunkin kannattaisi tehdä parannus ja alkaa hiihtää. "Sen näkee naamasta ..." ja katkeroittaahan se. Vaikka Lapin mies (no ei Rovaniemen asemakylä ole oikeasti Lappia) oletkin ja ne häpeää juuriaan ja pilkkaa hiihtoa ja ajaa kelkalla. Paskat me välitetään mitä maailmalla harrastetaan mikään ei voita oikeaa hiihtoa niin kuin sinua paljon parempi kirjailija on kirjoittanut: "Hyvä on hiihtäjän hiihdellä, kun hanki on hohtava alla, kun taivas kirkasna kaareutuu-- mut hauskempi hiihtää, kun ruskavi puu, tuul' ulvovi, polku on ummessa ja tuisku on taivahalla."
Hyytelö (nimimerkki)
... on kahlata hangessa vyötärön syvyydellä ilman niitä lautoja. Ei mene aika hukkaan ympärille silmäillessä kuten edell. kommentin kirjoittajalla. Kuntokin kasvaa tehokkaammin.
emni (nimimerkki)
Hiihto ja pesäpallo ovat tyypillisiä maalaisliittolais / kepulaisia lajeja. Niillä on kylläkin se ero, että hiihdossa tulokset tiedetään kaksi viikkoa jälkikäteen, kun taas pesäpallossa kaksi viikkoa etukäteen.
Marco Polo (nimimerkki)
Jarilta loistava ja asiapitoinen teksti. Jos haluamme saada ulkomailla näkyvyyttä urheilumaana meidän tulee satsata niihin lajeihin joista sitä saa. Lajeihin jotka tiedetään muuallakin, kuin vain Suomessa.
Vieras (nimimerkki)
Täytyy sanoa,että jos olisi hattu päässä tai tupee, nostaisin sitä,taas kynäniekka Tervo julkitoi monien ajatukset hienosti. Kiitoksia!
Neston (nimimerkki)
”Mitä suurempi on jonkin lajin harrastus maailmassa, sitä säälittävämpi on Suomen menestys siinä. Se kertoo valitettavan paljon Suomen luulotellusta maineesta kovana urheilumaana.” Onkohan Tervolta jäänyt lääkkeet ottamatta. Ihmettelen miten kirjailija mies voi syyllistyä noin naurettavaan ajatuskuvioon. Tekstiin on yritetty surkean kehnolla tavalla upottaa satiiria parodiaa ja komiikkaa ja ironiaa. Ei edes Ellun pyttipannu sisällä noin monenmoista tavaraa. Perusajatus Tervolla on kuitenkin tekstillään yrittää osoittaa omaa nokkeluuttaan ja älyään. Nyt vain kävi niin, että sohaisi asiaan joka, on suomalaisille enemmän, kuin urheilua. Hiihto on itseasiassa ”instituutio” Suomessa. Se, että hiihtopomot, välinevalmistajat, urheilulääketiede jne, tekee kaikkensa, että hiihdon maine sellaisena lajina, josta urheilijatkin voisivat nauttia puhtaana urheiluna, pilaantuisi likaiseksi bisnekseksi. Ei tee siitä lajina huonoa epäurheilijamaista. On totta, että ei siellä ketään väkisin piikitetä, mutta manipulointi ja painostus on melkoinen ase, suorituspaineista hiihtäjää, urheilijaa kohtaan. Tervo voisi nokkeluudessaan miettiä, miten viiden miljoonan kansasta löytyy jatkuvasti hiihtäjiä, jotka kykenevät hiihtämään maailman huippujen tasolla. Se ei olisi mahdollista, ellei hiihtoa rakastettaisi urheilulajina. Miten ihmeellä Tervo voi syyllistää, ja typeryyttää koko hiihdosta pitävän kansanosan argumentilla, että hiihto olisi jotenkin vanhanaikaista. Herätkää pösilöt, ja ruvetkaa harrastamaan jalkapalloa, sitä harrastaa muutkin. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että kaikelta huippu-urheilulta pitäisi ottaa kansallinen status pois. Syynä tuohon vain se, että bisneksen tekijät pilaavat ahneuksissaan kaiken, mihin sormensa sorkkivat. Huippu-urheilu nykyisellään on niin likaista, raadollista rahantekoa, ettei siihen pitäisi yhteiskunnan varoja satsata, eikä myöskään mainetta. Tuo likaisuus ei kuitenkaan ole urheilun vika, ei sen vika, että Suomessa osataan hiihtää lujaa, täällä osataan hiihtää kovaa, täällä osataan rakastaa hiihtoa. Joten hävetköön Tervo ihan omissa maailmoissaan.
Hyytelö (nimimerkki)
"Tervo voisi nokkeluudessaan miettiä, miten viiden miljoonan kansasta löytyy jatkuvasti hiihtäjiä, jotka kykenee hiihtämään maailman huippujen tasolla. Se ei olisi mahdollista, ellei hiihtoa rakastettaisi urheilulajina." No, eikö se Tervo jo kertonut, miksi niitä löytyy: kun muut ei hiihdä. Itsekin jo aiemmin totesin, että kyse on pelkästä statistiikasta: jos muut ei hiihdä, ollaan mestareita. Jos muutkin muailmassa alkaa hiihtää, ei olla mestareita - kun meitiä on niin hiukka vähän. Selkokielellä: jos sakkia on paljon, sieltä myös löytyy paljon noita "lahjakkaita" hiihtäjiä. "Tuo likaisuus ei kuitenkaan ole urheilun vika, ei sen vika, että Suomessa osataan hiihtää lujaa, täällä osataan hiihtää kovaa, täällä osataan rakastaa hiihtoa. Joten hävetköön Tervo ihan omissa maailmoissaan." Vai ei ole urheilun vika. Tietysti se on urheilun vika. Minkä muunkaan? Kun tehdään yksinkertaisia asioita, kaikki siihen liittyvä on yksinkertaista. Isompi on parempaa ja enemmän on vielä parempaa. Pierun säestyksellä vielä puristetaan yksi sekunnin kymmenes pois. Jee. Maailma pelastuu.
asioiden oikea laita (nimimerkki)
Täyttä asiaa taas kerran, toki tästä on puhuttu paljon muuallakin. Hiihdon nationalistinen hehkuttaminen on niin kekkoslovakiaa ettei sanotuksi saa. Maastohiihto on täydellinen lilliputtilaji ja lätkä vain vähän isompi kirppu; jos näitä juhlii rinta rottingilla ei varmaan ole kotikylää kauempana tullut käytyä. Pahahan se on käydäkin, kun ei ole kuin traktorikortti. Huomenna katson brittifutista ja ylihuomenna espanjan futista, epojuntit hiihtäköön ihan omassa rauhassaan.
uno (nimimerkki)
"Hiihdon nationalistinen hehkuttaminen on niin kekkoslovakiaa ettei sanotuksi saa." Norjalaiset taitavat olla vielä hullumpia hiihdon suhteen, joten suomalaisten ei tarvitse yksin hävetä.
Rensenbrink (nimimerkki)
Ruotsissa ja Norjassa hiihdetään kovaa aina maailman huipulla asti ja silti siellä pelataan myös jalkapalloa kohtalaisen menestyksekkäästi. Tervon yksoikoiset päätelmät hiihdon tuhoavasta vaikutuksesta on kyllä täyttä sontaa. Jalkapallo on maailman hienoin urheilulaji, mutta se ei tarkoita, että kaikkien tulisi harrastaa sitä. Sehän on sama kuin vihreitten ja demareitten halu saada kaikki suomalaiset asuinlähiöihin / kerrostaloihin saman paskaputken ääreen asumaan. Kaikki kestävyysurheilu on hyvästä ja dopingin leima on vain piirtynyt julmalla tavalla hiihdon niskaan. Muistatteko vielä kun aikoinaan M.Sundin ilmoitti korskeasti, että oli kasvattanut lihasmassaansa kesän aikana n. 15kg!!!
Vieras (nimimerkki)
Asian tietysti voisi kääntää halutessaan muotoon: moni nuori kirjallisuuden ystävä on menettänyt lukuhalunsa luettuaan Tervon kirjan. Olen sen verran kohtelias etten halua esittää asiaa näin, joten hiihdellään vaikka kirjastoon.
Teppo Eväskettu (nimimerkki)
Vaan menöö suoraa asiahan: Eikähän ruveta Joukolla hiihtämähän?
MerjaH (nimimerkki)
ei Suomessa enää hiihdetä perinteellisellä tyylillä lylyä ja kalhua käyttäen. Eikö siitä voisi tehdä uuden sporttituotteen. Miksi se toinen suksi oli alun pitäen lyhyempi kuin toinen, eikö silläkin ollut jokin merkitys.
Neston (nimimerkki)
http://www.nba.fi/fi/kansatieteelliset_sukset Tuolta kun lueskelet Museoviraston sivuilta, niin eiköhän tuo kysymäsi selviä.
PAllo (nimimerkki)
Aivan loistava teksti. Näin se juuri menee. Kendoo harrastaa tosissaan just se 5 maata, ja suomalaiset pitää huikeena juttuna noita jokavuotisia mömmöm kisoja. Säälittävää suomalaisilta. Jo se, että Somen futismaajoukkue pelaa TASAN, jopa 2 KERTAA Saksan maajoukkeen kanssa mm-karsinnoissa on valovuoden edellä sitä, et kendojengi voittais vaikka joka vuosi noi keväthöntsyt tai olympia kultaa. Loista teksti, ei siitä päääse mihinkä. Hiihto menee samaan kastiin.
futisfani (nimimerkki)
Juntti mikä juntti itsekin. Jos ja kun et osaa kirjoittaa ylistävää kolumnia futiksesta ilman muiden lajien mollaamista osoitat vain tyhmyytesi.
h.j.j (nimimerkki)
En nyt menisi hiitoa tai joko joko palloa kehumaan joko joko palon eteläisin seura taitaa olla Hyvinkää ja kyseine peli on on typeritä typerin. Täytyy tovoa että että etelään ei tule tälaista talvea pikään aikaan. Ne jotka haluavat hiitää voivat harrastaa kyseitä lajia pohjosessa jos on intoa.
Ursus arctos (nimimerkki)
"Jalkapallo on mielestäni ikävämpää kuin sairaan variksen kuolema syysmyrskyllä rantalietteelle iltahämärässä. -Veikko Huovinen" Tässä on vain se ero, että Huovinen salaviisas ja Tervo on muka viisas. Huovinen osasi naureskella miljoonille ihmisille, jotka huutaa kurkku käheänä, kun joku pitkätukka potkaisee nahkakuulan maaliin. Tervon mielestä on huvittavaa, että suomalainen kieriskelee säälissä, kun iso mies Kurikasta häviää sadasosalla ja hiihtää hikilautojen kanssa saunaan. Huovinen katseli maailmaa Sotkamosta vaaran juurelta ja Tervo Olariuksen portailta. Tämä selittänee näkemyseron.
Akkre (nimimerkki)
Mikä oli Tervon jutun juoni ? Onk se tämä ?:"Hiihtourheilu tuntuu pelkältä nostalgialta, mutta kuten kaikki nostalgia, koskaan se ei saavuta päämääräänsä. Se haikailee näyn perään. Tämä utukuva kertoo viattomasta Suomesta, jossa hiihtäjät ja poliitikot ovat puhtaita. Ihmisen sinnikäs halu sijoittaa kadotettu kulta-aika menneeseen on yleisin tapa väärentää historiaa." Tervo elää menneessä. Nyt kiinni jääneissä hiihtäjissä ei ole yhtään suomalaista. Vai onko se tämä?:"potentiaaliset lahjakkuudet ovat pois maailman valtalajeilta, Tervo ei näytä profiloituvan fysiologisella tietämyksellä. Kestävyyslajissa vaaditut fysiologiset ominaisuudet ovat hyvälle jalkapalloilijoille taakka. Tervon epäjohdonmukainen tärvös jatkuu kaipuulla menestymisestä hiihdossa ja samanaikaisesti hiihtäjiemme puhtaudesta. Iloitse nyt hyvä mies sijoituksistamme 50 sijan huitteille, sillä ne hiihtäjät ovat varmasti puhtaita. Tervo profiloituu kansanterveysaddiktina ollessan huolissaaan agraariyhteiskunnan voista, läskistä ja täysmaidosta. Se on ainoa myönteinen asia, vaikka habitus ei tätä addiktiota paljastakaan.
Vieras (nimimerkki)
Norjassa on vähemmän ihmisiä kuin Suomessa ja se on menestynyt jalkapallossa (ja hiihdossa). Tosin se saattaa johtua siittä, että siellä on yli 300 000 jalkapallon harrastajaa, kun taas Suomessa on vain vähän päälle 100 000. Muissa maissa esim Norjassa myös panostetaan rahaa jalkapalloon, koska se on maailman suurin ja merkittävin urheilulaji. Sen sijaan täällä Suomessa jalkapalloa ei arvosteta, koska "me ei pärjätä siinä." Tampereellakin taitaa olla vain yksi talviharjoittelukenttä ja kesälläkin nurmikenttiä pidetään parkkipaikkana. Aika mahdoton tehtävä on parantaa menestystä tyhjästä, kun muissa maissa resurssit ovat aivan eri luokkaa.
Vieras (nimimerkki)
Täyttä asiaa Tervolta! Kaveri osaa hyvin ironisoida suomalaisuuden piirteitä. Hiihto, jääkiekko, yhdistetty... näitä kansallisia "ylpeyden" aiheita riittää. Eukonkannosta pitäis saada vielä olympialaji, niin näkisivät maailmalla kuinka kovia urheilijoita "tiältä tulloopi".
Vieras (nimimerkki)
Hienoa, että joku julkisuuden henkilö ottaa tämän Suomen vinoutuneen urheilukulttuurin esiin!
NoddyShoulder (nimimerkki)
Jari Tervo oli ovela, eikä syyllistynyt jalkapallon ylistämiseen jääkiekon kustannuksella (koska jääkiekkoa harrastaa vain kuusi maata ja lisäksi pyynnöstä kolme epämielessä). Tästä olivat jääkiekkoihmiset, kuten Vesa Rantanen ja Tuomas Nyholm, varoitelleet jo ennen kisojen alkamista, että alkeelliset kommentaattorit syyllistyvät juuri tähän. Mutta ei Jari, joka ei ole alkeellinen urheiluasioissa. En yritä olla sarkastinen, vaan samaa mieltä. Minä hiihin kymmenvuotiaana lujjaa ja kovvaa ja olin pitäjän mestari, lähes Kalevi Oikarainen siis. Sittemmin rupesin Mika Myllyläksi jo 14-vuotiaana ja Matti Nykäseksi 15-vuotiaana, eikä minusta Ari Paunosta saanut tekemälläkään, koska jalat eivät minullakaan sallineet juosta ilman epoa, vaikka olympialääkärit yrittivät. Suurin urheiluidolini on Jari Porttila, mutta meillä ei edes ole urheilutoimitusta, niin sekään ei onnistu. Mutta jos Matti Nykänen ja Marjo Matikainen olisivat silleen olleet, niin olisi siitä syntynyt loistava yhistetyn mies!
NoddyShoulder (nimimerkki)
Mäkihyppyäkään ei harrasta kovin moni, mutta muutamia mattinykäsiä sieltä on silti aina löytynyt. Se oli Rukan kisoissakin sitä, että ei voinut kertoa, kuinka maajoukkuemiehet lensivät Rukahovista kello 4 yöllä paiskottuaan kännipäissään huonekalut uima-altaaseen ja matkasivat Hotelli Kuusamoon 25 kilsan päähän ja olivat klo 10 seuraavana aamuna takaisin harjoitushypyissä "täydessä hapessa ja todella selvin päin". Tämähän sijoittuu sinne 1980-luvulle, mutta en kerro enempää, kun kerran kisajärjestäjille lupasin. Ne mäkimiehet siis ovat oikeasti ihan reikäpäitä, kaikki, ei vain yksi.
Tsooorts (nimimerkki)
Tämähän on tiedossa yleisesti. Ainakin muistan itse olleeni pikkupoika, kun isä päivitteli tuollaista kahvipöydässä.
Justiina (nimimerkki)
Kiitos, Jari Tervo. Voi kun Suomen kansa kiinnostuisi ihan oikeasti merkittävistä asioista eikä tuhlaisia aikaa ja rahaa siihen, että aikuiset ihmiset huohottavat ylä- ja alamäissä lankut jaloissaan. Tai että rakennetaan torneja, joista joku haluaa hypätä lankut jaloissaan. Absurdia!
Äkkiväärä (nimimerkki)
Olemukseltaan tosi urheilullinen Jari Tervo onkin oikea henkilö kertomaan, mitä toisten pitää harrastaa ja mitä ei. Nyt rakentamaan tennis ja- palloiluhalleja kaikkien talviharjoittelupaikoiksi vai muutetaanko talveksi etelään. Suojellaan hankia hiihdon kuluttavalta vaikutukselta. Ovatko puolalaisetkin yhtä tyhmiä. Kansakunta on paljon isompi, mutta menestys Jarin lajeissa heikohloa luokkaa. koko hiihtomaailma tuntee kuitenkin Puolan parhaan urheilijan Justynan. Voisi tehdä hiihtolenki Jarillekin ihan hyvää, niin ajatukset tuulettuisivat. Nyt aivotoiminnassa on selviä hapenpuutteen oireita.
AskoJ (nimimerkki)
Jutun lopussa se totuus oli: jos Kuitunen ei tuo vähintään yhtä mitalia, vika on tietenkin Sarasvuon. Muuten ei juttuun ole paljoa lisättävää. Futiksen lisäksi juoksu, pyöräily ja uinti ovat Lajeja.
Vieras (nimimerkki)
Arvoisa Tervo. Ei arvostuksen kohdetta sovi määritellä massakulttuurin pohjalta. Historialliset harrastuksemme ansaitsevat juuri sen arvostuksen minkä osakseen saavat, vaikka perinteet ovatkin vain muutamien kansakuntien. Te Tervo voitte innostua jalkapallokentillä ja joku toinen taas hiihtoladun varrella -se on monimuotoisuutta. Se mikä arvotetaan rahoituksella korkeaksi lienee yhteisön mielipide. Yhteisö on tässä maassa perinteiltään, ja jo ilmastoltaan, toisenlainen kuin esimerkkinne jalkapallon moni kuningasmaa. Oudoksun kovasti sitä, että mies, joka yleisesti yhdistetään kulttuuriin ei arvosta laajaa kirjoa. Anna ihmisten nauttia siitä mistä nauttivat! Jos jalkapallon sponsorointi kiinnostaa, voitte toki ryhtyä asian puolestapuhujaksi, mikä jottei ihan jopa jotain konkreettista tekisittekin! Kirjoituksestanne huokuu läpi ajatus, että hiihdon harrastaminen ja arvostaminen on junttimaista ja vanhanaikaista. Ehkä provosoitte. Mielestäni alhaista on yrittää nostattaa jonkin toisen arvostusta mustamaalaamalla toista. Se ei ole kovin kansainvälistä, uudenaikaista tai saati kovinkaan älykästä, herra Tervo.
MURSU (nimimerkki)
Yksissä olympialaisissa oli "pohojanmaa" murteinen selostaja joka lateli hiihtäjästä "häl ei ol härän päivääkään"....siis "härän" (=hädän). Sitten suomalaisten joukkuepeleistä tyypillisiä kehusteluja ainakin yhteenaikaan oli "suomalaiset pelasivat aivan loistavasti...", vaikka oikeasti suomalaiset hävisivät, eikä sijoituksissakaan ollut kehuttavaa. No Häyrisen "konekivääriselostukset" kyllä olivat alansa hehkua, saivat lätkänkin kuulostamaan totuuttakin hurjemmaltä. Nyt ei kyllä noi höpinät enää innosta.
MURSU (nimimerkki)
Varma keino hiihdossa on tämä: jos huomaat ettet sijoitu hyvin millään keinoin, niin telo suksesi maaston puuhun tai kiveen kohdassa jonka tiedät olevan tv-kameroilta pimennossa, sitten linkutat maaliin, ja kaadut vielä kuolaten ryntäille heti maaliviivan jälkeen. Näin toimien sinua käsitellään haastatteluissa sisukkaana sankarina, vaiket voita mitään ja sijoitus 50:s.
Vieras (nimimerkki)
Älkääkä sotkeko jääkiekkoa ja puhuko että se on suuri laji. Juurihan julkaistiin tilasto jonka mukaan pelkästään ESPANJASSA on rekisteröityneitä ENEMMÄN kuin KOKO MAAILMASSA JÄÄKIEKKOILIJOITA. Puhumattakaan suhteesta maailman suurimpaan lajiin futikseen.
palloilija (nimimerkki)
Joo, hiihto on ihan kepulaisten laji.
Reijot (nimimerkki)
Hei! Jälleen hieno kirjoitus Tervolta! Kiitos! Reijo
Kario (nimimerkki)
Tehdään pesäpallosta uusi yhdistetty laji: ensin pallonheiton pituuskilpailu ja sitten juoksua esim. kymmenen pesäkierrosta! Juntit jonoon ja näin torjutaan vahingollisten kv-lajien kuten jalkapallon leviäminen harvaan asuttuun Kehä III:n ulkopuoliseen maisemaan... Vaikka niinhän siinä kävisi, että tämän uudenkin pesä-yhdistetyn kärkeen viilettäisi ranskalaisia ja muita eksoottisia urheilijoita.
tervo on jokseenkin turha veikko (nimimerkki)
palais vaan Olarin kameliin huutamaan. Siinä porukassa tosi hyvä.
Vieras (nimimerkki)
On aivan luonnollista että hiihdossa kilpaillaan, kilpaillanhan juoksussakin, vaikka se on vielä puisevmpaa touhua kuin hiihto. Jalkapallofanien muiden lajien mollaaminen alkaa olla jo aika väsynyt juttu. Kaikkihan tietävät jalkapallon merkityksen maailmalla, mutta ei meidän silti tarvitse keskittää kaikkea liikunnallista lahjakkuutta jalkapalloon. Aikamoinen aivopieru Tervolta.
Hyytelö (nimimerkki)
Osaako kukaan keskustelijoista kertoa, miksi pitää urheilla tai järjestää jotain massatapahtumia kuten Olympialaiset? Eihän nyky-yhteiskunnassa näitä taitoja tarvita missään - muussa kuin viihdeteollisuudessa. Ja viihdeteollisuus tarvitsee näitä antiikista lähteneitä kuvioita siihen, että voidaan tehdä rahaa. Antiikin Kreikassakin, josta tämä Olympialaisperinne on lähtenyt - oletteko lukeneet historian läksynne? - voittaja oli kingi. Mutta se toinen perinne, mikä oli oleellinen osa kuviota, on jo unohtunut. Minusta se pitäisi elvyttää. Tämä toinen juttu oli se, että hävinnyttä pilkattiin raskaasti, tosi raskaasti. Miksi sanon näin? Koska koko kuvio on käsittömättömän typerä: heitänkö kiveä/kuulaa/lautasta/juoksenko/vai kävelen/0.1 sec/nopeammin/hitaammin kuin toinen. Mitä ihmettä? Eihän tällä ole mitään merkitystä. Mehän elätään 21. vuosisadalla. Täällä tarvitaan ohjelmoijia, ajattelijoita, nyky-yhteiskunnan osaajia. Ei mitään yksitotisia Conan-tyyppejä. Jessus.
jepperi (nimimerkki)
Kyllähän se nyt on jo huomattu että turha suomalaisten on jalkapallossa minkäänlaisia urotekoja havitella kun ainoa osa-alue jolla kansainvälisesti ollaan lähelläkään oikeita jalkapallomaita on fysiikka jonka harjoittelemalla saa jokainen kuntoon. Suomen oma potkupallo sarja on niin hirveää *askaa, että ei kukaan oikeasti voi kuvitella, että sponsorit kiinnostuisivat laittamaan rahaa siihen kun ei yleisöäkään kiinnosta tulla pelejä katsomaan. Ainoa tapa jolla katsojalukuja voitaisiin nostaa on kieltää kaiken muun jalkapallon televisiointi niin tänne saattaisi syntyä illuusio siitä, että sitä palloa osataan ihan oikeastikkin potkia. Nythän käy niin, että kun kerran on oikeaa jalkapalloa tv:stä nähnyt, niin ei sitä suomalaista pallottelua voi yksinkertaisesti jaksaa katsoa. Paljon lajin kiinnostavuudesta kertoo myös se, että paljon parjattu pesäpallo ei ole paljoakaan jäljessä katsojakeskiarvolla mitattuna. Puhumattakaan Suomen valtalaji jääkiekosta joka suorastaan dominoi SUOMESSA kaikilla mittareilla mitattuna. Herätkää unestanne ja lopettakaa (niin muuallakin on, Espanjassakin pelataan, Brasiliassa ei ole.., jalkapallo on maailman kuningaslaji..) itkeminen: jalkapallo ei sovi suomalaisille ja turha siitä on kiistellä. Tehdään sitä missä pärjätään ja tykätään eikä väkisin koiteta olla samanlaisia kuin muut.
uno (nimimerkki)
"Nythän käy niin, että kun kerran on oikeaa jalkapalloa tv:stä nähnyt, niin ei sitä suomalaista pallottelua voi yksinkertaisesti jaksaa katsoa." Sinulla on näköjään perinteinen suomalainen, lähinnä säälittävä asenne suomalaista jalkapalloa kohtaan! Siis tuo asenne, että omaa sarjaa seurataan sitten, kun sen taso vastaa Englannin, Saksan, Italian tai Espanjan sarjoja. Asenne, jolla ei saa asioihin parannusta aikaan. Missään muussa Euroopan maassa esim. Ruotsissa, ei ole samanlaista halveksuntaa omaa sarjaa kohtaan. Eikä se Ruotsin sarjakaan juuri kummoisempi tasoltaan ole, kuin Veikkausliiga. Silti yleisömäärät huomattavasti suurempia. Suomalaisia kiinnostaa urheilussa lähinnä vain menestys, ei itse laji. Siitä on todisteita; formulat ei enää kiinnosta, kun Räikkönen lopetti. Vuonna -06 curling alkoi kiinnostaa suomalaisia Torinon menestyksen myötä. No, sekään ei enää herätä tunteita. Jääkiekko sentään kiinnostaa. Kuinka ollakaan, koska siinä voi tulla menestystä. Onhan kyseisessä lajissa peräti 5-6 vakavasti otettavaa muuta maata kilpailijoina.
Vieras (nimimerkki)
Hyvä kirjoitus Tervo. Keitä nämä maajussien marginaalilajit oikeasti nappaa? Niitä, jotka haikailevat Tauno Palon ja Olavi Virran perään.
Vieras (nimimerkki)
Olipas mukava lukea ja kuunnella radiosta tuo Tervon kolumni. Sama asia on jo vuosia ärsyttänyt minuakin. Siis tämä kovvaaa ja lujjaaa. Tuohon lisätään vielä reenit niin ei tule ressiä. Mulle tärkeempi pointti tässä kirjoituksessa oli ennen kaikkea tämä kieliasia (se että pitää tulla korvesta ja puhua murretta), mutta toki ihmetyttää myös lajien arvostukset. Sitä huomaa aika usein, miten kaukana itse onkaan keskivertomielipiteestä. Joo. Meillä keskitytään edelleen pallon potkimiseen. Kiekollinen pelikään ei oikein osu. Saati nyt sitten tämä hiihto eri muodoissaan.
Vieras (nimimerkki)
Harva se viikko joku jalkapalloilija salamurhataan mokan takia "iloisen pelaamisen maissa" tai katsojat tappavat ja mukiloivat toisiaan järjestelmällisesti ihan Euroopassakin. Hiihdossa vaikka joku huijaisikin, niin ei edes uhata tappaa eikä yleisössä mellakoida. Olisiko sivistyneissä valtioissa jo aika kieltää jalkapallo pelaajien ja katsojien terveydelle vaarallisena?
Matti O Koskela (nimimerkki)
Kun tyyppi itse ei ymmärrä luijjaa hiihtämisen päälle enempää kuin lehmä uuven veräjän eessä, mitäs siitä. Mies on tok sanavalmis kuoliaaksinaurattajan perillinen. Ulkoasuansa Aaken ilmiasuun lie vastahakoista sisäistymistä. Vaikkei itse huomaa jo nyt samaistumisensa liikuttavuutta.
Vieras (nimimerkki)
...tekstiä Tervolta - ajatuksethan oli pelkää provoa mutta laatu oli surkeaa. Suomalainen kirjallisuus ei muuten myy mualimalla hilijaa ei kovvaa. Ja sitä harrastetaankin mualimasa palijo! Siinä kannattaisi pärjätä.
Vieras (nimimerkki)
Alkaako Rovaniemen ylpeyden jutut olla tosiaan tätä tasoa? Uutisvuodossa sama ilmiö nähtiin ja silloin Jari päätti poistua ilmeisesti taiteellisista erimielisyyksistä johtuen (tosiasiassa häntä ei jaksa kuunnella enää omatkaan). Heitä Jari kynä sivuun hetkeksi ja lähäre hiihtämähän, kyllä se miäli siitä taas aukee!
Vieras (nimimerkki)
"Harva se viikko joku jalkapalloilija salamurhataan mokan takia 'iloisen pelaamisen maissa' tai katsojat tappavat ja mukiloivat toisiaan järjestelmällisesti ihan Euroopassakin. Hiihdossa vaikka joku huijaisikin, niin ei edes uhata tappaa eikä yleisössä mellakoida." Ketään tuskin murhataan tai uhkaillaan itse jalkapallon takia - vedonlyönnin takia kylläkin. Jalkapallo on uhri myös katsomoväkivallassa, joka on ongelmana sitonut itsensä jalkapalloon - ei toisin päin. Yhtä järjettömän ajatusketjun tuloksena voisimme vaati koulujen ovia suljettaviksi, niissä kun harva se viikko kouluammuskellaan.
Vieras (nimimerkki)
Huippu-urheilu pitäis kieltää. Ihan joutavanpäiväistä hommmaa. Kuntoilu on jees. Lajilla ei ole niin väliä. Lapset ainoastaan osaava suhtautua kilpaurheiluun oikealla tavalla. Ehdotan, että urheilukilpailut pitää kieltää yli 12 vuotiailta.
MiikkaM (nimimerkki)
Olisiko Tervon pointti ollut jalkapallon ja hiihdon arvottamisen asemesta hiihtourheilun nauttima yliarvostus maassamme, joka ei mitenkään korreloi kyseisen urheilulajin suosioon maailmanlaajuisesti. Suomea EI siis hiihdetä maailmankartalle enää, vaan silloin kun miesten jalkapallomaajoukkueemme pelaa arvoturnaun loppuvaiheessa voimme sanoa olevamme yksi tasavertainen jäsen kansainvälisessä urheiluperheessä sen sijasta että leveilisimme marginaalilajien menestyksellä.
Antero vm. 1958 (nimimerkki)
...nimittäin täyslaidallinen kohti ylihypetettyjä jääkiekkoa kohtaan. Kiistaton tosiasia nimittäin on että jääkiekko on globaalisti aika vähäpätöinen laji. Se rajoittuu lähinnä pohjoisille vodkanjuontialueille ja Kanadaan. Siis kylmään periferiaan. Suomessa oikeastaan kukaan julkisuuden henkilö ehkä kirjailija Jukka Pakkasta (tuntematon suuruus) lukuunottamatta ei ole uskaltanut lyödä lyttyyn koko jääkiekkohypetystä. Myöskään Tervo ei uskaltanut tehdä sitä. Mitä ilmeisimmin myös Tervokin elää siinä valheessa että "hockey is a big thing". Ja paskat sanon minä. Menkää vaikka Norjaan ja tehkää havaintoja mistä lajista siellä urheiluväki eniten puhuu.
Vieras (nimimerkki)
ja paenu mehtään. Oes tiä mualima parree jos siehiii heinäkenkä hihtasit etkä ruapustelis jonni joutavia asijoeta niinku ahterias ja huonoja pakinoita.
MiikkaM (nimimerkki)
Jääkiekko on suomalaisen nykyurheilun pyhä lehmä, jota älköön kukaan toimittaja uhmatko tahi saa kokea isänmaallisen penkkiurheilijan vihan. Toisaalta itsestäänselviä asioita on turha kertoa esim. jääkiekon ylikorostuneesta asemasta Suomessa verrattuna esim. jalkapalloon. Vaikkakaan jääkiekon asema kansainvälisellä urheilukentällä ei ole suomalaiselle keskivertopenkkiurheilijalle vieläkään selvä. MM95 oli iso asia suomalaiselle jääkiekkoväelle: heidän itsetuntonsa kohosi ja keskivertopenkkiurheilijalle se oli veruke juhlia kunnolla ventovieraiden kanssa ja kokea yhtenäisyyttä; lama selätettiin. Muun maailman urheilu- ja jääkiekkokartalla sillä ei ollut mitään merkitystä, kuitenkin merkittävin jääkiekkopokaali on Stanley Cup, jonka jälkeen Olympialaisten kultamitali tulee lähelle. Toisaalta emmehän mekään noteeraa Rugbyn Five Nations-turnauksen tuloksia tai kriketin Ashes-matseja, vaikka nämä lajit ovat harrastetumpia kuin jääkiekko maailmanlaajuisesti.
Murrevammane eikä ees hiihä (nimimerkki)
Seuraavaksi alan lappaa sontaa aamupalaksi, sillä kuusi miljardia kärpästä ei voi olla väärässä.
Vieras (nimimerkki)
Saahan sen ymmärtää miten haluaa.
P Punakuono (nimimerkki)
Suomen lohkossa,siis kiekossa,pelaavat Suomi,Ruotsi,Saksa ja Valko-Venäjä. Suomi taistelee lohkovoitosta.Entäpä jos lajina olisi jalkapallo? Suomi jäisi luultavasti lohkonsa viimeiseksi.Kertoo kiekon ja jalkapallon harrastaja määristä ja Suomen paikan näissä lajeissa. No ei tunnu suksikaan luistavan...Ampumahiihto on myös mielenkiintoinen laji.Suuret harrastajamäärät,jopa kiinalaiset pesevät suomalaiset.Suomalaiset eivät pärjää edes hiihtovauhdissa,ampumisesta puhumattakaan. No,pesiksessä olemme maailman parhaita...
P Punakuono (nimimerkki)
Suomen lohkossa,siis kiekossa,pelaavat Suomi,Ruotsi,Saksa ja Valko-Venäjä. Suomi taistelee lohkovoitosta.Entäpä jos lajina olisi jalkapallo? Suomi jäisi luultavasti lohkonsa viimeiseksi.Kertoo kiekon ja jalkapallon harrastaja määristä ja Suomen paikan näissä lajeissa. No ei tunnu suksikaan luistavan...Ampumahiihto on myös mielenkiintoinen laji.Suuret harrastajamäärät,jopa kiinalaiset pesevät suomalaiset.Suomalaiset eivät pärjää edes hiihtovauhdissa,ampumisesta puhumattakaan. No,pesiksessä olemme maailman parhaita...
P Punakuono (nimimerkki)
Suomen lohkossa,siis kiekossa,pelaavat Suomi,Ruotsi,Saksa ja Valko-Venäjä. Suomi taistelee lohkovoitosta.Entäpä jos lajina olisi jalkapallo? Suomi jäisi luultavasti lohkonsa viimeiseksi.Kertoo kiekon ja jalkapallon harrastaja määristä ja Suomen paikan näissä lajeissa. No ei tunnu suksikaan luistavan...Ampumahiihto on myös mielenkiintoinen laji.Suuret harrastajamäärät,jopa kiinalaiset pesevät suomalaiset.Suomalaiset eivät pärjää edes hiihtovauhdissa,ampumisesta puhumattakaan. No,pesiksessä olemme maailman parhaita...
P Punakuono (nimimerkki)
Suomen lohkossa,siis kiekossa,pelaavat Suomi,Ruotsi,Saksa ja Valko-Venäjä. Suomi taistelee lohkovoitosta.Entäpä jos lajina olisi jalkapallo? Suomi jäisi luultavasti lohkonsa viimeiseksi.Kertoo kiekon ja jalkapallon harrastaja määristä ja Suomen paikan näissä lajeissa. No ei tunnu suksikaan luistavan...Ampumahiihto on myös mielenkiintoinen laji.Suuret harrastajamäärät,jopa kiinalaiset pesevät suomalaiset.Suomalaiset eivät pärjää edes hiihtovauhdissa,ampumisesta puhumattakaan. No,pesiksessä olemme maailman parhaita...
Vieras (nimimerkki)
Jari, minua hämää verbaalisuutesi urheilusta kirjoitellessasi. Ei niinkään se urheilun arvostelu, kuin oma kokemus. Sitä kun ei yksinkertaisesti ole sinulla, ainakaan urheilusta. Kyllä sä tiedät mitä mä tarkoitan. Urheilua. Kirjoitat katkerasta aiheesta (sinulle)"liian" hyvin.
Vieras9 (nimimerkki)
Täyttä asiaa koko kolumni.
Jari Vuorinen

Sarasvuo on suuri sankari,pelasti yhden neidon kauhealta rääkiltä.

Toimituksen poiminnat