Vittu

Lehtimiesurani kesti kaksikymmentäneljä vuotta ennen kuin kirjoitin parhaan otsikkoni: tiukan ja yleistajuisen.

Suomen estetiikan seura antoi Vuoden esteettinen teko -palkintonsa taiteilija Mimosa Palen teokselle Mobile Female Monument (Liikkuva naisellinen monumentti). Teos on jättimäinen silikonihäpy, joka oli esillä taidenäyttelyssä Tennispalatsissa. Se hätkäytti helsinkiläisiä toukokuussa, kun taiteilija kolmesti viikossa tuuletti Female Monumenttiaan kaupungin kaduilla.

Teos oli melkein yhtä iso provokaatio kuin palkinnon myöntäminen sille. Molemmat ovat terveellisiä hätkäyksiä. En koskaan tavannut monumenttia kaupungilla, mutta tiedän, että päiväni olisi ehdottomasti valostunut valtavan hävyn kohtaamisesta. Sen lempeyden edessä tuntee itsensä pieneksi.

Käsitin taiteilijan kutsuvan satunnaisia ohikulkijoita piipahtamaan teoksessaan ja syntymään uudelleen. Liikkuva jättiläishäpy ei ole todellakaan pelkkä Mobile Phone. Se on paljon parempaa ja lämpimämpää. Se on Mobile Home. Kotiinpaluun ajatus on kiehtonut ihmistä aina.

Palkinnon myöntänyt raati käsitti kaksi professoria, Pauline von Bonsdorffin ja Jyrki Siukosen. He kirjoittavat palkinnon perusteluissa: ”Paikallaan pysyvän erektiivisen kivipaaden vastapooliksi asettuu pehmeä ja paikkaansa vaihtava teos.”

Professorit näyttävät kiittävän taiteilijaa siitä, että hän vahvistaa teoksessaan ikiaikaista ja kliseistä kahtiajakoa miehiseen ja naiselliseen: mies on kova ja nainen pehmeä. Näinhän ajatteli viime vuosisadan kirjailijoista esimerkiksi Hemingway. Puuttumatta ajattelun pätevyyteen minusta tuntuu, että Hemingwayn luonnehtiminen feminiisen ajattelun pioneeriksi olisi sarkasmia.

Voisiko Mobile Female Monumenttia tulkita naisen seksuaalisen vapautumisen julistuksena?

Seksistiseksi tuomitun käsityksen mukaan mies on aktiivisempi toimija ja nainen passiivisempi vastaanottaja heteroitten välisessä sukupuolisessa kanssakäymisessä. Samaa käsitysperhettä on arkitason hokema mehiläisestä, joka lentää kukasta kukkaan. Miehelle kuuluvat tietenkin kedon kaikki kukat ja kukalle kuuluu vain yksi mehiläinen.

Mimosa Palen teoksessa Mobile Female Monument meillä on kaupungilla irtaallaan karkeloiva häpy. Se on siis kukka, joka lentää mehiläisestä mehiläiseen.

Professoreitten mielestä Palen teos käy myös kaupunkikuvan jättikokoisten alusvaatemainosten kimppuun. Tulkinta soinnahtaa tätimäiseltä, mutta varmistaa tietenkin sen, että raadin mielestä kaupungilla pyörillä liikkuva jättimäinen stondis olisi esteettisen teon sijaan teekkarihuumoria.

Palen teos ja varsinkin sen palkitseminen on herättänyt vilkkaan, paikoin raivokkaan keskustelun, jonka kutsuminen taidekeskusteluksi olisi kaikkien pilkkaa. Jälleen kerran tivataan, mikä on taidetta, ja samalla viitataan tyhjentävästi olohuoneessa, sohvan yläpuolella sijaitsevaan Hirvet lähteellä -gobeliiniin. Se on taidetta, samoin lakkaamattomassa linnunpaskassa hiljalleen vihertyvät suurmiehet. Taiteen tunnusmerkki on näköjään edelleen se, että sen katsojalle syntyy jalo olo. Esteettinen tarkoittaa nättiä.

Suurempaa huomiota nykyisessä takapajuisessa taideilmastossa olisi aiheuttanut vain se, että taiteilija olisi päättänyt vetää Vuoden esteettisen teon marsalkka Mannerheimin ratsastajapatsaan päähän.

Kun pidän mielessä taiteilija Mimosa Palen teoksen aiheen, haluan pitkän pinnan venytyksen jälkeen karjahtaa näille puskasta ampuville nimimerkkinettiläisille:

”Mitä vittua te taas valitatte? Siinä teillä on kerrankin näköispatsas.”