Heinäluomalla kovaa työntöä SAK:hon
Demarit kärsivät keväällä raskaan vaalitappion, jota seurasi melankolinen oppositio. Puheenjohtaja Eero Heinäluomasta, 52, tuli riippa puolueelleen. Sitä demarikellokkaitten on vaikea myöntää ääneen. Siksi he vaativat politiikan uudistamista silloin, kun he tarkoittavat puoluejohdon vaihtamista.
Heinäluomalle on nyt keksitty tarpeeksi arvokas loppusijoituspaikka. Se on hänen entinen työnantajansa Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö, SAK.
Heinäluomasta tulisi demaripuolueen remonttimiesten suunnitelmissa SAK:n uusi puheenjohtaja eläkkeelle siirtyvän Lauri Ihalaisen tilalle. Ihalainen, 60, istuu viimeistä kauttaan puheenjohtajana eikä hänen ole tarkoitus heiluttaa nuijaa seuraavaan edustajakokoukseen saakka.
SAK:n lobbarina vuosikaudet ennen puheenjohtajuutta juonitellut Heinäluoma palaisi tuttuun taloon eivätkä liittopuheenjohtajatkaan voisi valittaa. Entinen valtiovarainministeri olisi miljoonaliiton puheenjohtajana korkeaa tasoa. Entinen valtiovarainministeri on jotain ihan muuta kuin entinen ylioppilas.
Heinäluoman paluuhalujen kiihkeyttä ei kuitenkaan tiedetä. Se tiedetään, että SAK:ssa on Lauri Lylyn lisäksi muutamia, jotka mielestään kykenisivät hyvin johtamaan järjestöä.
Remonttisuunnitelmassa Heinäluoma luopuisi puolueen johdosta ensi kesän puoluekokouksessa, mutta Erkki Tuomioja ei seuraa häntä. Tuomiojan kohtalo on kova. Hän on ylivoimaisen pätevä kaikkiin puolueen tehtäviin, muttei koskaan siihen juuri auki olevaan. Miten äänestäjille myydään tuoretta demaripuoluetta harmaalla EI-EEC-Erkillä? Ei mitenkään.
Puolue kaipaa naisen kättä. Käden päästä ei remonttimiesten mielestä löydy Tarja Filatovia eikä Heli Paasiota eikä edes Uudenmaan vaalipiirin ääniharavaa Maria Guzenina-Richardsonia. Yksi heistä ei ole vielä kypsä, yksi on jo ylikypsä ja yksi puhuu liian nopeasti.
Remonttimiesten tarkoituksena on paitsi sukupuolen- myös sukupolvenvaihdos puolueen huipulla. Puolueen ykköspaikalle on säästetty Vaasan vaalipiirin toisen kauden kansanedustajaa Jutta Urpilaista.
32-vuotias kasvatustieteiden maisteri Urpilainen on saanut opetella suurelta julkisuudelta piilossa käytännön politiikkaa. Hän toimii nykyeduskunnassa valtiovarain- ja sivistysvaliokunnan jäsenenä.
Urpilainen hallitsee asiat, mutta hän osaa myös esiintyä eikä hän säikäytä mieskatsojia ilmestyessään televisioon. Hänen isänsä, valtiopäiväneuvos Kari Urpilainen toimi sdp:n kansanedustajana neljä kautta. Kun isä lopetti eduskunnassa, tytär aloitti.
Kun Heinäluomaa lempeästi ohjataan puolueelle vähemmän vahinkoa aiheuttavaan tehtävään, samalla halutaan syrjäyttää nykyinen puoluesihteeri Maarit Feldt-Ranta. Puoluesihteeriä on moitittu siitä, että kun hänellä on lämmin edustajanpaikka Arkadianmäellä, hän ei viitsi kiertää kentällä, kuten puoluesihteerin kuuluu.
Hyvityksenä SAK:lle puoluesihteerin tehtävään on jo katsottu alta kolmekymppinen miessihteeri keskusjärjestön riveistä.
Remonttimiesten kaavailema leikkaus on raju. Tulevan johtokaksikon yhteisikä olisi alle kuudenkymmenen. He saisivat vuoden 2011 eduskuntavaaleissa kokoomuksen dynaamisen duon Katainen-Tujunen näyttämään keski-ikäiseltä.
Suunnitelma sosiaalidemokraattisen puolueen johdon täysremontiksi on saanut kannatusta kaikilta niiltä, joille se on puolueen sisällä esitelty. Nyt mietitään, miten se saadaan kaupattua puheenjohtaja Eero Heinäluomalle.

Kommentoi 48 kommenttia